• Turvemailta saadaan puuta, vaikka kunnostusojituksia vähennettäisiin

    Tärkein kysymys ei ole se, voidaanko ojitusta tehdä ylipäätään, vaan miten se toteutetaan. Turhia ja ylimitoitettuja toimia on vältettävä.
    Metsä
    8.11.202121:00
    MT toimitus

    Viime vuosikymmenten aikana metsäojituksesta on keskusteltu paljon. Valtion tuella tehdyt luonnontilaisten soiden uudisojitukset ovat historiaa mutta osa vanhoista ojaverkostoista edellyttää yhä kunnostusojituksia.

    Vaikka ojituksella on tutkitusti merkittäviäkin haitallisia ympäristövaikutuksia, kunnostusojitusta ei siltikään kannata torpata täysin.

    Menneet ojitukset ovat poikineet vaurautta kovalla hinnalla. Luonnontilaiset suot ovat vähentyneet, ja suolajit ovat joutuneet ahtaalle. Vesistökuormitus ja rehevien turvemaiden kasvihuonekaasupäästöt ovat kasvaneet. Pienvesien laatu on kärsinyt ja vesistöjen tummentuminen lisääntynyt. Viheliäisiä ongelmia, joilla on suuri vaikutus.

    Suometsien vuotuinen 25 miljoonan kuution kasvu on kuitenkin neljännes valtakunnan metsien kokonaiskasvusta – valtaosin ojituksen ansiosta. Suometsätaloudella on ollut myönteisiä vaikutuksia etenkin köyhimpien maakuntien aluetalouteen ja lopulta kansantalouteen.

    Metsätaloutta voidaan turvemailla harjoittaa jatkossakin, vaikka kunnostusojituksia vähennettäisiin merkittävästi. Ennen kuin tietyn alueen ojien kunnostamisesta voidaan luopua, pitää kysyä, pystyvätkö puuston ja kasvillisuuden haihdunta sekä tukkeutuneiden ojien heikentynyt vetokyky yhdessä poistamaan kaiken ylimääräisen veden turpeesta. Tavallisesti riittävän kookas ja hyväkuntoinen puusto pitää haihdunnallaan kasvupaikan tarpeeksi kuivana.

    Pitkällä aikavälillä kunnostusojitus voi olla välttämätön, jos hakkuiden tai tuhojen myötä puuston ja pintakasvillisuuden haihduntakyky pienenee liikaa. Kunnostusojitus tulee useimmiten eteen viimeistään, jos suometsä uudistetaan viljellen tai luontaisesti avohakkuun tai siemenpuuhakkuun jälkeen. Myös suon yläpuolisella valuma-alueella tapahtuvat muutokset voivat luoda tarpeen ojitukselle.

    Tärkein kysymys ei ole se, voidaanko ojitusta tehdä ylipäätään, vaan miten se toteutetaan.

    Parasta ympäristövaikutusten torjuntaa on hyvä suunnittelu, mikä ei tällä hetkellä kaikkialla toteudu. Edelleen ojitetaan ”varmuuden vuoksi”, vaikkakin jatkuvasti entistä vähemmän. Turhia ja ylimitoitettuja toimia on vältettävä, koska niistä aiheutuu turhia kustannuksia ja ympäristövaikutuksia. Kaikkea kuormitusta ei paraskaan vesiensuojelumenetelmä riitä poistamaan, mutta paljon voidaan tehdä.

    Markku Saarinen on Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija.

    Artikkelin aiheet
    turvemaat
    kunnostusojitus
    suometsätalous
    ympäristövaikutukset
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle