Turvemailta saadaan puuta, vaikka kunnostusojituksia vähennettäisiin

Viime vuosikymmenten aikana metsäojituksesta on keskusteltu paljon. Valtion tuella tehdyt luonnontilaisten soiden uudisojitukset ovat historiaa mutta osa vanhoista ojaverkostoista edellyttää yhä kunnostusojituksia.

Vaikka ojituksella on tutkitusti merkittäviäkin haitallisia ympäristövaikutuksia, kunnostusojitusta ei siltikään kannata torpata täysin.

Menneet ojitukset ovat poikineet vaurautta kovalla hinnalla. Luonnontilaiset suot ovat vähentyneet, ja suolajit ovat joutuneet ahtaalle. Vesistökuormitus ja rehevien turvemaiden kasvihuonekaasupäästöt ovat kasvaneet. Pienvesien laatu on kärsinyt ja vesistöjen tummentuminen lisääntynyt. Viheliäisiä ongelmia, joilla on suuri vaikutus.

Suometsien vuotuinen 25 miljoonan kuution kasvu on kuitenkin neljännes valtakunnan metsien kokonaiskasvusta – valtaosin ojituksen ansiosta. Suometsätaloudella on ollut myönteisiä vaikutuksia etenkin köyhimpien maakuntien aluetalouteen ja lopulta kansantalouteen.

Metsätaloutta voidaan turvemailla harjoittaa jatkossakin, vaikka kunnostusojituksia vähennettäisiin merkittävästi. Ennen kuin tietyn alueen ojien kunnostamisesta voidaan luopua, pitää kysyä, pystyvätkö puuston ja kasvillisuuden haihdunta sekä tukkeutuneiden ojien heikentynyt vetokyky yhdessä poistamaan kaiken ylimääräisen veden turpeesta. Tavallisesti riittävän kookas ja hyväkuntoinen puusto pitää haihdunnallaan kasvupaikan tarpeeksi kuivana.

Pitkällä aikavälillä kunnostusojitus voi olla välttämätön, jos hakkuiden tai tuhojen myötä puuston ja pintakasvillisuuden haihduntakyky pienenee liikaa. Kunnostusojitus tulee useimmiten eteen viimeistään, jos suometsä uudistetaan viljellen tai luontaisesti avohakkuun tai siemenpuuhakkuun jälkeen. Myös suon yläpuolisella valuma-alueella tapahtuvat muutokset voivat luoda tarpeen ojitukselle.

Tärkein kysymys ei ole se, voidaanko ojitusta tehdä ylipäätään, vaan miten se toteutetaan.

Parasta ympäristövaikutusten torjuntaa on hyvä suunnittelu, mikä ei tällä hetkellä kaikkialla toteudu. Edelleen ojitetaan ”varmuuden vuoksi”, vaikkakin jatkuvasti entistä vähemmän. Turhia ja ylimitoitettuja toimia on vältettävä, koska niistä aiheutuu turhia kustannuksia ja ympäristövaikutuksia. Kaikkea kuormitusta ei paraskaan vesiensuojelumenetelmä riitä poistamaan, mutta paljon voidaan tehdä.

Markku Saarinen on Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija.