• Taimitarhat lisäisivät syysistutusten osuutta

    Taimitarhat eivät panisi pahakseen, vaikka entistä isompi osa metsäpuiden taimista myytäisiin syksyllä.
    Reilu kymmenesosa metsäpuiden taimista istutetaan syksyllä.
    Reilu kymmenesosa metsäpuiden taimista istutetaan syksyllä. Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    12.9.201712:20
    Heli Virtanen

    Valtaosa metsäpuiden taimista istutetaan huhtikuun puolivälin ja juhannuksen välisenä aikana, mikä tietää kiirettä taimitarhoille.

    "Olisi suotavaa, että myyntiä saataisiin jaettua tasaisemmin koko vuodelle", Taimitapion Vierumäen taimitarhan johtaja Jouko Kiviharju sanoo.

    "Se olisi myös metsäpuolelle oiva keino tasata työruuhkaa. Jos esimerkiksi maanmuokkaus on jäänyt keväällä tekemättä, sen ehtisi tehdä ja istuttaa taimet rauhassa vasta syksyllä."

    Vierumäellä reilut kymmenen prosenttia taimista myydään syksyllä. Osuus on pysynyt vuosikaudet suurin piirtein muuttumattomana.

    Kiviharjun mukaan niin kuusta, mäntyä kuin koivuakin voi istuttaa syksyllä, kunhan istutuspaikka on oikeanlainen: mahdollisimman vähän routiva ja keskikarkea.

    "Luonnonvarakeskuksen tutkimuksen mukaan syysistutus soveltuu kuuselle hieman muita puulajeja paremmin", Kiviharju kertoo.

    Syysistutuksissa kuusentaimien osuus korostuu. Jos niitä keväisin on kaksi kolmasosaa Vierumäellä myydyistä taimista, syksyisin osuus on kolme neljäsosaa.

    Syksyllä myytävät taimet ovat aina tuoretaimia, useimmiten kaksivuotisia.

    Myyntiä edeltäneenä kesänä syystaimille on tehty lyhytpäiväkäsittely. Siinä päivän pituutta on lyhennetty peittämällä taimet. Käsittelyllä varmistetaan, että taimien kasvu on istutushetkellä loppunut eivätkä ne palellu syyshalloissa.

    Artikkelin aiheet
    metsänviljely
    syysistutus
    taimitarhat
    metsäpuiden taimet
    Taimitapio
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle