
Metsäkeskus kannustaa metsänomistajia jälkeen taimikonhoitoon. Kevään ja kesän koulutuksissa metsänomistajia innostetaan taimikonhoitoon uuden kännykkäpelin avulla.
Mikäli metsänomistaja haluaa turvata hakkuutulonsa, taimikot pitäisi hoitaa kuntoon oikea-aikaisesti. Tällä hetkellä Suomen metsissä on kiireellistä taimikonhoidon tarvetta noin 620 000 hehtaarin alalla.
”Tilanne on hieman kohentunut, mutta edelleen meillä on runsaasti taimikoita hoidon tarpeessa”, sanoo metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes Metsäkeskuksesta.
Kun taimikonhoito tehdään oikeaan aikaan ja suositusten mukaan, saa puusto lisää kasvutilaa ja se pääsee järeytymään. Järeytyminen aikaistaa ja lisää metsänomistajan kantorahatuloja.
Hyvin kasvava metsä myös sitoo hiiltä ja auttaa ilmastonmuutoksen hillinnässä.
Metsäkeskus järjestää metsänomistajille koulutuksia taimikonhoidosta useilla eri paikkakunnilla kevään ja kesän aikana. Taitavaksi taimikonhoitajaksi -koulutuksissa saa neuvoja taimikonhoidon oikeaan ajoitukseen ja siihen, kuinka luontoarvot huomioidaan työssä.
Osallistujat pääsevät myös pelaamaan uusia taimikonhoitoon kannustavia nettipelejä. Ne havainnollistavat taimikonhoidon eri toimenpiteitä ja niiden ajoitusta sekä luonnonhoidon keinoja.
Taimikonhoitopelit ovat helppokäyttöisiä ja niitä voi pelata omalla älypuhelimella.
”Pelaajat saavat hyödyllistä tietoa taimikonhoidosta uudella ja mukavalla tavalla. Tehtävissä hyödynnetään aktiivista oppimista ja vastauksista saa välittömän palautteen”, sanoo projektipäällikkö Juha Tuononen.
Taimikon ja nuoren metsän hoitoon voi hakea uutta Metka-tukea Metsäkeskuksesta. Tukihakemus kannattaa tehdä Metsäkeskuksen Metsään.fi -palvelussa.
”Metsään.fi -palvelussa metsänomistajat voivat myös tutustua oman metsän tietoihin, kuten esimerkiksi taimikonhoitoehdotuksiin. Palvelusta voi hakea metsäalan palveluntarjoajia omalta alueelta”, Tuononen kertoo.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
