• "Päällimmäiset fiilikset ovat tosi iloiset, vaikka vähän haikeuttakin tuntuu", Petteri Virranniemi kuvailee perheyritys Pölkyn siirtymistä Pfeiferin omistukseen

    Pölkyllä on menossa yli 90 miljoonan euron investointiohjelma, johon kuuluu muun muassa yhtiön Kajaanin tuotantolaitoksen uudelleen rakentaminen.
    Tilaajalle
    "Sahatavaran varastot näyttäisivät kehittyvän positiiviseen suuntaan tuottajan näkökulmasta”, Petteri Virranniemi arvioi ensi kevään markkinatilannetta.
    "Sahatavaran varastot näyttäisivät kehittyvän positiiviseen suuntaan tuottajan näkökulmasta”, Petteri Virranniemi arvioi ensi kevään markkinatilannetta. Kuva: Maija Partanen, Sanne Katainen, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Metsä|Metsäteollisuus
    23.12.202214:16
    Juha Kaihlanen

    Sahatavaraa ja muita puunjalosteita valmistavan Pölkky Oy:n omistuksen siirtyminen itävaltalaiselle Pfeiferille varmistaa Pölkyn strategian toteutumisen, sanoo Pölkyn toimitusjohtaja Petteri Virranniemi.

    "Tässä löytyi selkeät strategiset synergiapotentiaalit ja tämä on varmuudella Pölkyn tulevaisuudelle hyvä ratkaisu."

    Osapuolet julkistivat yrityskaupan torstaina.

    Kuusamolainen Pölkky on ollut perustamisestaan, vuodesta 1968 alkaen Virranniemen perheen omistuksessa.

    Petteri Virranniemen mukaan perheyhtiön myyntipäätös ei ollut vaikea, mutta iso ja tarkkaan harkittu.

    "Päällimmäiset fiilikset ovat tosi iloiset, vaikka vähän haikeuttakin tuntuu. Omistus siirtyi, mutta työt jatkuvat."

    Pölkky säilyy yhtiönä ja Petteri Virranniemi sen toimitusjohtajana, vaikka Virranniemen perhe luopuu kokonaan omistuksestaan.

    Yrityskauppa ei vaikuta Pölkyn henkilöstöön, asiakkaisiin tai yhteistyökumppanuuksiin.

    "Ihmiset jatkavat omilla paikoillaan ja tilanne on siten rauhallinen kaiken suhteen."

    Pölkyllä on menossa vuosille 2022–2024 ajoittuva yli 90 miljoonan euron investointiohjelma, johon kuuluu muun muassa yhtiön Kajaanin tuotantolaitoksen uudelleen rakentaminen.

    Kaikkiaan investointiohjelma kasvattaa yhtiön kapasiteettia 700 000 kuutiometristä yli miljoonaan kuutiometriin sahatavaraa.

    Sahatavaramarkkinoiden näkymä on Virranniemen mukaan tällä hetkellä epäselvä, mutta keväälle on jo valoisampia merkkejä.

    "Sahatavaran varastot näyttäisivät kehittyvän positiiviseen suuntaan tuottajan näkökulmasta."

    Itävaltalainen Pfeifer Holding on perustettu 1948 ja sen johdossa on nyt Pfeiferin perheen kolmas sukupolvi.

    Pölkyn tuotantolaitokset sijaitsevat Kuusamossa, Taivalkoskella, Kajaanissa, Kitkalla ja Oulussa.

    Yhtiö työllistää 420 henkilöä ja sen liikevaihto on noin 200 miljoonaa euroa.

    Itävaltalainen Pfeifer Holding on perustettu 1948 ja sen johdossa on nyt Pfeiferin perheen kolmas sukupolvi.

    Pölkyn oston myötä Pfeifer Groupin henkilöstömäärä nousee noin 2 600 työntekijään. Liikevaihdon ennustetaan kasvavan 1,4 miljardiin euroon vuonna 2023.

    Yhtiöllä on kahdeksan toimipaikkaa Itävallassa, Saksassa ja Tshekissä. Pääkonttori sijaitsee Imstissä Itävallan Tirolissa.

    Pfeiferin tuotantokapasiteetti ennen Pölkyn ostoa on yli kaksi miljoonaan kuutiometriä sahatavaraa vuodessa. Tuotteisiin kuuluvat muun muassa clt-levyt, liimapuu ja liimalevyt sekä kuormalavakomponentit.

    Lisää aiheesta
    • Pölkky työllistää 420 henkilöä ja sen vuosittainen liikevaihto on noin 200 miljoonaa euroa. Osana Pfeifer Groupia se tulee jatkamaan suunnitellusti investointiohjelmaansa vuosina 2022–2024.

      Metsäteollisuus | Itävaltalainen Pfeifer ostaa Pölkyn ‒ kuusamolainen sahayritys on ollut Virranniemen perheen omistuksessa vuodesta 1968

    • Sahayhtiö Pölkky otti käyttöön Trimblen metsätietojärjestelmän.

      Puukauppa | Pölkky sähköistää puunhankintansa – ”Kaikki entinen siirrettiin historiaan”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa