Ollikainen: Suomen löydettävä kustannustehokas tapa saavuttaa nielutavoitteet

MT:n uutisesta (10.5.) voi saada väärän käsityksen Ylen A-studiossa 8.5. käydystä keskustelusta. Selvennyksenä: en ehdota Metsähallituksen hakkuiden kieltämistä. Käytin Metsähallituksen puunmyynti­tuloja esimerkkinä havainnollistamaan kustannuksia, joita Suomelle voi erilaisista maankäyttösektorin nettonielua koskevista toimenpiteistä koitua.

Suomi ei saavuta maankäyttösektorin vuosille 2021–2025 asetettua nielutavoitetta: Luken arvion mukaan Suomen tulisi hyvittää noin 49–81 miljoonaa tonnia laskennallisia päästöjä. Tämä voitaisiin tehdä hankkimalla nieluyksiköitä ylijäämäisiltä EU-mailta, jotta näitä päästöjä ei lueta taakanjakosektorin päästöiksi ja siten esimerkiksi autoilijoiden ja viljelijöiden kannettavaksi.

Ilmastopaneeli on suositellut, että hallituksen tulisi ottaa viipymättä käyttöön kaikki keinot maankäyttösektorin nettonielun vahvistamiseksi, jotta kansantaloudelle koituvat kustannukset voidaan minimoida ja jakaa oikeudenmukaisesti. Metsäkadon ja maaperäpäästöjen vähentäminen sekä metsän kasvua voimistavat toimet eivät kuitenkaan yksin riitä.

Suomi joutuu puntaroimaan, mikä on taloudellisesti edullisin tapa saavuttaa nielutavoitteet: mikä on nieluyksiköiden hinta verrattuna nielun vahvistamiseen kotimaassa tai taakanjakosektorin päästövähennysten lisäämiseen. Jos myös hakkuita hillittäisiin – vaikka metsänomistajille maksettavan hiilensidontatuen avulla – metsäteollisuus joutuisi sopeuttamaan toimintaansa jonkin verran. Puun tarjonnan supistuessa teollisuus käyttäisi puuta vielä nykyistä tarkemmin, kilpailisi puusta energiateollisuuden kanssa ja lisäisi tuontia EU-maista. Tämä laskisi liikevoittoa hieman, mutta järin suuresta sopeuttamistarpeesta ei olisi kyse.

Jos metsäteollisuus ei millään tavalla osallistu nielutalkoisiin, valtion kustannukset nieluyksiköiden ostosta kaadettaisiin käytännössä kansalaisten verorasitukseksi tai kasvaviksi kustannuksiksi taakanjakosektorin toimijoille. Verojen kiristäminen ja kustannusten kasvu laskee kulutuskysyntää ja vähentää työllisyyttä. Kulutuskysynnän pienenemisen tuoma negatiivinen kierre syntyisi myös monilla sellaisilla aloilla, joilla ei ole ongelmia ilmastotavoitteiden saavuttamisessa. Meneekö sopeutuminen tällöin oikeudenmukaisesti?

Joka tapauksessa Suomen on tärkeä löytää kustannus­tehokkain tapa saavuttaa nielutavoitteet ja ylläpitää Suomen hyvää mainetta vastuullisena metsätalousmaana.

Markku Ollikainen

Suomen ilmastopaneelin puheenjohtaja