• Susi nappasi pienen Edun kahdeksan metrin päässä kotiovesta Viitasaarella

    Edua tai koiran jäänteitä ei ole löydetty, mutta pihasta löytyneet suden jäljet vahvistavat suden olleen asialla.
    Edu oli rodultaan parsonrusselinterrieri.
    Edu oli rodultaan parsonrusselinterrieri. Kuva: Hilma Vepsäläinen
    Metsä|Erä
    11.9.202516:30
    Eija Vallinheimo

    Parsonrusselinterrieri Edu oli juuri tullut aamupissalta maanantaina 8. syyskuuta, kun se havaitsi avoimesta ulko-ovesta liikettä pihalla ja lähti tarkastamaan tilannetta.

    ”Olin juuri lähdössä töihin, kun Edu lähti vielä käymään ulkona. Siinä samassa kuului kauhea ulina ehkä kymmenen sekunnin ajan”, Edun emäntä Hilma Vepsäläinen kertoo Metsästäjäliiton tiedotteessa.

    Vepsäläinen soitti hätäkeskukseen ja sai yhteyden poliisiin. Paikalle saapui myös SRVA-ryhmä, joka löysi pihasta suden jäljet. Illalla jäljet kävi tarkastamassa myös petoyhdyshenkilö.

    Jälkien perusteella susi oli käynyt terrierin kimppuun vain kahdeksan metrin päässä kotiovesta.

    Edua on etsitty lähimaastosta etsijäkoirienkin avulla, mutta tuloksetta. Edusta ei ole löytynyt jälkeäkään.

    Viitasaarella on koko kesän ajan tehty havaintoja yksin liikkuvasta sudesta.

    Viitasaarella on koko kesän ajan tehty havaintoja yksin liikkuvasta sudesta. Edun katoamista edeltäneenä päivänä susi oli jäänyt riistakameran kuvaan vain kymmenen kilometrin päässä tapahtumapaikasta.

    ”Todennäköisesti kyseessä on yksinäinen susi, josta tehtiin useita havaintoja pitkin kesää. Alussa meillä oli epäilys, että pienen koiran olisi voinut viedä kotkakin, joka on myös pyörinyt seudulla, mutta pihasta löytyneet jäljet varmistivat tekijäksi suden”, petoyhdyshenkilönä jäljet tarkastanut Ahti Huikari kertoo.

    Metsästäjäliitto vaatii, että lainsäädännössä tulee määrittää susikannalle suotuisan suojelun taso, jonka ylimenevää kantaa saa metsästää. Metsästäjäliitto on esittänyt susikannan suotuisan suojelun tasoksi 165 sutta.

    Lisää aiheesta
    • Susi ehti purra Pyryä takapäähän, mutta sen toipumisennuste on hyvä.

      Erä | Susi hyppäsi kaksi metriä korkeaan koiratarhaan Hämeenkyrössä – Pyry selvisi vammoilla

    • Susi ehti purra koiraa pahasti kymmenkunta kertaa kaulan ympärille ja lapaan.

      Erä | Susi kävi koiran kimppuun kesken maastokokeen Pohjois-Pohjanmaalla

    • Suomen riistakeskus seuraa jatkuvasti susisaalista.

      Erä | Riistakeskuksen tietoon tullut heinäkuun lopussa päättyneen metsästysvuoden aikana yhteensä 84 kuollutta sutta

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle