Kottarainen on kevään ensimmäisiä muuttolintuja – Tiedätkö, miksi ennen vanhaan piti pestä silmät, kun oli nähnyt kottaraisen?

Kottaraisen laulu kuuluu sisään asti. Koiras istuu pöntön katolla nokka ammollaan, päästelee maiskautuksia, särinöitä ja pitkiä vihellyksiä, nappaa pihan ääniä niitä matkien, napsuttaa nokkaansa. Se levittelee ja heiluttaa siipiään kuin haltioituneena omasta laulustaan, panee parastaan tehdäkseen vaikutuksen oksalla istuvaan naaraaseen.

Eletään maaliskuun loppua. Ilmassa on jo pitkään leijunut lupaus keväästä, ja saapumisellaan kottarainen on tuon lupauksen nyt lunastanut. Tämä varhainen tulija on yksi tärkeistä merkkipaaluista pihamme vuodenkierrossa. Pellon yllä naukuvien töyhtöhyyppien kanssa se avaa kevään portit. Joitain takaiskuja voi vielä tulla satunnaisten lumisateiden myötä, mutta kevään vääjäämätöntä etenemistä ne eivät estä.

Kottarainen liittyi pihapiirissämme pesivien lintujen joukkoon vasta neljä vuotta sitten. Sopivia pönttöjä on kyllä ollut tarjolla koko ajan, mutta satunnaisia vierailijoita lukuun ottamatta linnut ovat pysyneet poissa. Kun ne lopulta asettuivat taloksi, se tapahtui kolmen parin voimin. Sittemmin asuttujen pönttöjen määrä on vakiintunut kahdeksi.

Vaikka pihassa on useita perinteisiä kottaraispönttöjä, pariskunta näyttää taas valinneen tervapääskylle suunnitellun ja niiden vuosia asuttaman vaakapöntön. Kottaraiset ehtivät onneksi saatella poikasensa lentoon ennen vakioasukkaiden palaamista.

Huonommin kävi muutama vuosi sitten pönttöön asettuneille talitiaisille, joiden pienet poikaset tervapääskyt tappoivat. Tämän jälkeen otin tavakseni sulkea pöntön, jos kottaraiset eivät siihen asetu, ja avata sen vasta toukokuun lopulla tervapääskyjen palatessa muutto­matkaltaan.

Jostain kumman syystä juuri tämä vaakamallinen pönttö on pihamme suosituin. Talvella siinä yöpyy milloin käpytikka, milloin talitiainen.

Viime syksynä seurasin lokakuisena päivänä pikkuvarpusparin touhuja. Linnut istuskelivat pitkään pöntön katolla, välillä toinen niistä haki maasta korren ja vei sen pönttöön. Katon toiselle reunalle lennähtäneen talitiaisen ne ajoivat pois. Ajattelin niiden sisustavan pönttöä talvikortteeriksi, mutta kiinnostus loppui tuohon yhteen päivään. Syynä saattoi olla orava tai käpytikka, jotka kumpikin käyttivät pönttöä omiin tarkoituksiinsa.

Aikoinaan kottarainen oli maaseutumaiseman yleisimpiä lintuja, jonka syysparviin kerääntyi jopa kymmeniä tuhansia yksilöitä. Se on ulkona laiduntavan karjan ja hevosten ystävä, se löytää lyhyeksi syödystä nurmesta ja lantakasoista ravinnokseen lieroja sekä kaikenlaisia hyönteisiä ja niiden toukkia.

Maatalouden nopeat muutokset koituivat sen kohtaloksi. Kannat romahtivat 1970-luvulla mutta ovat pahimman aallonpohjan jälkeen taas nousussa. Syksyiset kottaraisparvet ovat alkaneet kasvaa, ja pihapönttömme ovat saaneet lopulta asukkaansa.

Nurmikolla ryhdikkäänä asteleva tai pihakoivussa laulava kottarainen on useimmille ihmisille tervetullut näky. Se on kevään ensimmäisiä muuttolintuja, välkkyy auringossa kaikissa metallin väreissä ja pyrähtelee parvina peltoja kyntävien traktoreiden perässä. Maaseudulta ei löydy monta pihaa, jonka puissa ei olisi sille pönttöä tarjolla.

Aina ei kuitenkaan ole ollut näin. Muinoin lintujen ajateltiin ennustavan tulevaa, ja kottaraiselle lankesi pahaenteisen lajin taakka. Sen keltaisen nokan kuviteltiin merkitsevän tulipaloa, eikä sitä näin ollen haluttu pihapiiriin pesimään. Varautumistakin oli hyvä tehdä, joten kevään ensimmäisen kottaraisen näkemisen jälkeen oli erittäin tärkeää pestä silmät.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 3/2022.