Hirvien syömillä taimikoilla on monta omistajaa ‒ alueelliset tuhoennusteet ovat yhdentekeviä yksittäisen metsänomistajan näkökulmasta

Multialainen Johannes Lehtomäki oli pari vuotta sitten mukana Ylen Eränkävijät-sarjassa, jonka suosituin esiintyjä on suomenlapinkoira Äijä. Erän­kävijöissä Lehtomäki metsästi karjalankarhukoiriensa ja teini-ikäisen poikansa kanssa hirviä. Kun Paavo ampui hirven, isän kasvoilta paistoi vanhemman ylpeys, johon oli helppo samastua.

Metsänhoitoyhdistys Päijänteessä työskentelevä Lehtomäki on metsätalousinsinööri, metsätilojen kiinteistönvälittäjä, metsänomistaja ja metsästäjä. Uusimman Aarre-lehden 11/2023 haastattelusta käy ilmi, että hirvistä puhuessaan hän on painotetusti jälkimmäisessä roolissa.

Hirvivahinkoja Suomen metsissä voi arvioida monin tavoin. Yksi mittari on valtakunnan metsien inventoinnissa (VMI) havaitut laatua alentavien tuhojen osuudet ja pinta-alat puuntuotannon metsämaalla. Vuonna 2022 hirvituhojen osuus oli noin 2,5 prosenttia kaikista metsätuhoista, vähemmän kuin edellisvuonna, mutta pinta-alana silti miltei puoli miljoonaa hehtaaria.

Muutoin Luonnonvarakeskuksen Metsätuhot vuonna 2022 -raportissa hirvet mainitaan, yllättävää kyllä, vain ohimennen. Nisäkkäistä tarkempaan käsittelyyn on otettu myyrät, vaikka myyrätuhojen pinta-ala on murto-osa hirvituhoista.

Puoli miljoonaa hehtaaria selittää kyllin hyvin, miksi hirviä karsastetaan. Lehto­mäki harmittelee hirvikeskustelun ”vahvaa tunnelatausta”. Kyse ei ole tunteista vaan taloudesta.

Metsänomistaja, joka on käyttänyt 1 500 euroa hehtaarille päätehakkuun jälkeiseen metsän uudistamiseen ja jonka mäntytaimikossa on talvehtinut hirvilauma, on syystäkin tuohtunut. Sorkka-hankkeen alueelliset tuhoennusteet ovat yhden­tekeviä silloin, kun tappioita tarkastellaan yksittäisen metsänomistajan näkökulmasta.

Hirvituhojen pelossa vuosittain istutetaan noin kolme tuhatta hehtaaria kuusta liian karuille kasvupaikoille. Kuusta on metsien uudistamisessa suosittu liikaa männyn kustannuksella, tämän myöntää myös Suomen metsäkeskus. On muitakin ongelmia. Juuri­käävän vaivaama kuusikko olisi järkevää uudistaa rauduskoivulle, mutta kuka uskaltaa ottaa riskin?

Lehtomäen haastattelu kannattaa lukea Aarre-lehdestä tarkkaan, vaikka jutun näkökulma kismittäisi. Rivien välissä on painavaa asiaa metsästyksen yhteiskunnallisesta roolista ja metsästyskulttuurin murroksesta. Olemmeko valmiita siihen, että mielekkään yhteisöllisen harrastuksen menettäminen vauhdittaisi esimer­kiksi itäisen Suomen autioitumista? Kyse on epäsuorasti myös Suomen turvallisuudesta.

Aarre jatkaa metsätuhojen käsittelyä taas ensi vuoden numeroissa. Sitä ennen toivotan lukijoille rauhallista joulunaikaa.