• UPM:n ja Paperiliiton työriitaan sovintoesitys – vastaus on määrä antaa huomenna

    Paperiliiton hallitus hylkäsi kiirastorstaina työriidassa tehdyt neljä sovintoesitystä.
    UPM:n ja Paperiliiton työkiistaan on jätetty sovintoesitys. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.
    UPM:n ja Paperiliiton työkiistaan on jätetty sovintoesitys. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.  
    Metsä|Metsäteollisuus
    21.4.202213:53
    STT

    Sovittelija Leo Suomaa on tehnyt sovintoehdotuksen UPM:n ja Paperiliiton koko työriidan ratkaisemiseksi, kertoi valtakunnansovittelijan toimisto torstaina. Vastaus on määrä antaa huomenna.

    Paperiliiton lakko UPM:n tehtailla on jatkunut tammikuun alusta.

    Liiton hallitus hylkäsi kiirastorstaina työriidassa tehdyt neljä sovintoesitystä. Esitykset kattoivat vasta puolet UPM:n paperiliittolaisista työntekijöistä, joten liiton hallitus katsoi, ettei kattavuus riittänyt. Sovintoesitykset koskivat tuolloin sellua, erikoispapereita, tarroja ja biopolttoaineita, mutta painopapereista sovintoesitystä ei annettu.

    Paperiliiton hallitus päätti tuolloin lisäksi pidentää lakkoa kahdella viikolla eli 14. toukokuuta asti, ellei sopua synny sitä ennen.

    Artikkelin aiheet
    työriita
    Paperiliitto
    UPM
    lakko
    sovintoesitys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa