• Avoin metsätieto tulee ladattavaksi maaliskuun alussa

    Osoitteessa metsään.fi avautuu maaliskuussa uusi avoimen tiedon osio, jonka kautta voi vapaasti ladata tietoja metsävaroista, metsälain erityisen tärkeistä elinympäristöistä, metsänkäyttöilmoituksista ja Kemera-töistä.
    Metsäkeskus ei luovuta avoimen metsätiedon mukana metsänomistajien nimi- tai yhteystietoja, tilanrajoja tai kiinteistötunnuksia.
    Metsäkeskus ei luovuta avoimen metsätiedon mukana metsänomistajien nimi- tai yhteystietoja, tilanrajoja tai kiinteistötunnuksia. Kuva: Markku Vuorikari / VL-arkisto
    Metsä
    27.2.201811:21
    Elina Lampela

    Suomen metsäkeskuksen hallinnoimaa metsätietoa on mahdollista hyödyntää nykyistä tehokkaammin 1.3.2018 alkaen, kun metsätietolain muutokset astuvat voimaan. Ympäristötiedoksi katsottavat metsätiedot ovat jatkossa avoimesti saatavissa Metsään.fi-verkkosivujen uudessa avoimen tiedon osiossa.

    ”Avoimen metsätiedon katseluun käyttäjät tarvitsevat aluksi paikkatietosovelluksen. Kesään mennessä saadaan käyttöön karttapalvelu, jota voi katsoa selaimessa”, sanoo metsätiedon palvelupäällikkö Jorma Jyrkilä Suomen metsäkeskuksesta.

    Metsäkeskus ei luovuta avoimen metsätiedon mukana metsänomistajien nimi- tai yhteystietoja, tilanrajoja tai kiinteistötunnuksia. Niiden luovutus edellyttää jatkossakin metsänomistajan suostumusta, toimeksiantoa tai muuta laissa mainittua perustetta.

    Metsään.fi-palvelun tietosisältö säilyy kirjautuneille metsänomistaja- ja toimijakäyttäjille lähes ennallaan. Jatkossa metsää kuvaaviin tietoihin ei kuitenkaan sisälly enää euromääräisiä tietoja, kuten hakkuiden kantorahatuloarvioita. Palvelussa pääsee jatkossakin käyttämään oman tilan metsä-, ympäristö- ja luontotietoja sekä hoitamaan metsäasioita sähköisesti.

    Metsäkeskuksessa toivotaan, että kaupalliset toimijat lähtevät mahdollisimman pian kehittämään avoimen tiedon varaan palveluja metsänomistajille ja palveluja tarjoaville yrityksille.

    ”Toivomme, että avautuva metsätieto edistää metsäalan digitalisaatiota ja monipuolistaa metsänomistajille tarjottavien palvelujen tarjontaa. Metsäalan toimijat saavat myös jatkossa entistä laajemmin metsänomistajien yhteystietoja suoramarkkinointitarkoituksiin”, Jyrkilä sanoo.

    Uusia palveluja ideoidaan muun muassa toukokuussa Helsingissä järjestettävässä hackathon-tapahtumassa. Hackathoniin osallistuu kilpailevia joukkueita, joiden tavoitteena on luoda sovellus avoimen metsätiedon hyödyntämiseen.

    Artikkelin aiheet
    metsätieto
    avoin data
    Metsään.fi
    Suomen metsäkeskus
    hackathon
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle