• Metsä Board sulki tamperelaisen Takon kartonkitehtaan ovet

    Kartonkitehtaan kiinteistön tuleva käyttötarkoitus ei ole vielä tiedossa.
    Tampereen keskustassa sijaitseva tehdas perustettiin jo vuonna 1865.
    Tampereen keskustassa sijaitseva tehdas perustettiin jo vuonna 1865. Kuva: Metsä Board
    Metsä|Metsäteollisuus
    17.6.202519:15
    Henna Lääveri

    Metsä Boardin Takon kartonkitehtaan tuotanto päätyi tänään Tampereella, kun tehtaan kartonkikone KK1 ajettiin alas. Yhtiö tiedotti asiasta tiistaina iltapäivällä.

    Asiasta uutisoi myös Aamulehti. Lehden mukaan viimeinen kartonkikone ajettiin alas kello 14.19.

    Takon tehtaan sulkemispäätöksestä uutisoitiin maaliskuussa 2025. Yhtiö perusteli sulkemista muutosneuvottelujen jälkeen yhtiön kannattavuuden ja kustannuskilpailukyvyn parantamisella.

    Päätös tehtaan sulkemisesta on ollut yhtiön mukaan vaikea. Henkilöstöä on pyritty tukemaan parhaalla mahdollisella tavalla muutoksen keskellä. Yhtiön mukaan muun muassa sisäiset rekrytointipäivät ovat auttaneet Takon työntekijöitä löytämään uusia työtehtäviä Metsä Groupista.

    ”Toivomme, että työpaikkoja löytyy vielä lisää, henkilöiden muuttomahdollisuuksien mukaan”, kertoo Takon tehtaanjohtaja Timo Ahonen Metsä Groupin tiedotteessa.

    ”Tako on tunnettu vahvasta Takon hengestä, ja se on näkynyt sitoutuneessa työssä aivan viimeisiin tuotantopäiviin saakka:”

    Timo Ahonen

    Takon tehtaan tuotteiden valmistus on yhtiön mukaan siirretty Metsä Boardin Kyron tehtaalle Kyröskoskelle, joten asiakastoimitukset jatkuvat normaalisti ilman katkoksia.

    ”Tehtaan tuotanto on pystytty viemään loppuun asti laadukkaasti ja vastuullisesti. Kiitos tästä kuuluu henkilöstölle, joka on toiminut vaikeasta tilanteesta huolimatta äärimmäisen ammattimaisesti”, Ahonen kertoo.

    ”Tako on tunnettu vahvasta Takon hengestä, ja se on näkynyt sitoutuneessa työssä aivan viimeisiin tuotantopäiviin saakka:”

    Sulkemisen jälkeen tehtaalla käynnistetään siivoustyöt ja valmistelut tuotantolaitteiston purkua varten.

    Yhtiö arvioi, että koneiden ja tuotantolaitteiden purku suoritetaan pääosin vuoden 2026 aikana. Tehdastuotannon koneet, laitteet, putket ja säiliöt tyhjennetään ja puhdistetaan vuoden 2025 loppuun mennessä.

    Rakennuksen ulkopuolisten laitteiden purkamista varten on käynnistetty rakennuslupaprosessi. Tehdaskiinteistön tuleva käyttötarkoitus ei ole vielä tiedossa.

    Lisää aiheesta
    • Takon tehtaan pääportilla oli torstaina hiljaista, kun johto piti tiedotustilaisuutta muualla ja henkilökunta pureskeli uutista.

      Metsäteollisuus | Takon tehtaan sulkemisaikeet yllättivät työntekijät – ”Takon kohtaloa on mietitty, mutta ei tätä”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa