Mihin lepakot häviävät talveksi?

Suomessa elää 13 lepakkolajia, joista tunnetuimpia ja yleisimpiä ovat pohjanlepakko sekä vesi- ja viiksisiippa.

Useimmat lepakkomme elävät suunnilleen Vaasa–Ilomantsi-linjan eteläpuolella, mutta pohjanlepakko elää Lapissa asti – pohjoisempana kuin mikään muu lepakkolaji maailmassa.

Suomessa on siis paljon lepakoita ja vieläpä hyvin karaistuneita sellaisia, mutta pakkanen on tietysti nahkasiiville liikaa. Mihin ne häviävät talveksi?

Vastaus: kiven sisään.

Lepakot hakeutuvat talvehtimaan maakellareihin, kivenkoloihin ja luoliin. Olen käynyt kuvaamassa pohjanlepakkoja Suomen suurimmassa luonnonluolassa, Lohjalla sijaitsevassa Torholan luolassa.

Torholan luola on lepakoille erinomainen talvehtimispaikka: onkalo on riittävän syvä, jotta siellä pysyy läpi talven tasainen lämpötila, eikä ilman kosteuskaan pääse vaihtelemaan niin, että se haittaisi talvihorrosta.

Lepakoita on Torholan luolassa varmasti enemmänkin, kenties kymmeniä tai satoja, mutta en ole päässyt näkemään kuin yhden. Muut ovat niin hankalissa paikoissa pitkissä, ahtaissa halkeamissa, että sinne ei ihmisen katse yllä.

Kylmässä luolassa on muitakin asukkaita: kuparinväriset kiiltomittarit ja ruosteenruskeat liuskayökköset sekä muutamat muut perhoslajit talvehtivat täällä kiven sisässä. Niiden seurana on kohmeisesti liikkuvia hämähäkkejä, sääskiä ja kärpäsiä. Kaikkiaan Torholan luolasta on löydetty yli sata eläinlajia.

Pikkuruinen lepakko selviää talven yli syvään horrokseen vaipuneena ilman ruokaa. Kuva: Juho Rahkonen

Torholan luola sijaitsee komealla paikalla Etelä-Suomen suurimpiin kuuluvan järven Lohjanjärven niemessä, ja ympäröivä rantakaistale on luonnonsuojelualuetta.

Lohjan luonto on suomalaisittain poikkeuksellisen rehevää. Kun muualla Suomessa maaperä on enimmäkseen niukkaravinteista ja hapanta, Lohjan seudulla on emäksistä kalkkikiveä.

Tyypillinen suomalainen luola on graniitista tai muusta kovasta kivilajista muodostuneiden lohkareiden sisään jäänyt onkalo, joka on syntynyt muinaisten mannerliikuntojen aiheuttamien maanjäristysten sekä jääkauden ruhjovan voiman ja pakkasrapautumisen seurauksena.

Torholan luola on toista maata. Se on muodostunut virtaavan veden syövyttäessä kalkkikiveä, samaan tapaan kuin etelämpänä Euroopassa sijaitsevat tippukiviluolat.

Torholan luolassa läheisestä lammesta virtaava puro on liuottanut pehmeän kalkkikiven pois ja jättänyt jäljelle kovemman kiviaineksen. Luola alkoi muodostua jo ennen viime jääkautta, ja suurin osa kalkkikivestä lienee syöpynyt pois viimeisten 3 000 vuoden aikana.

Enää luola ei kuitenkaan kasva, sillä veden virtaus on lähes tyrehtynyt. Vain pieniä lammikoita ja jääpuikkomuodostelmia syntyy luolan käytäviin, mutta nekin riittävät tekemään paikasta talvella vaarallisen liukkaan.

Itä-Suomessa on sodanaikaisia Salpalinjan bunkkereita, jotka toimivat hyvinä lepakkojen talvehtimispaikkoina. Lepakoita talvehtii myös maakellareissa.

Horrostavan lepakon ruumiinlämpö laskee suunnilleen ympäröivän ilman lämpötilan tasolle, ja sen sydän lyö vain muutaman kerran minuutissa. Näin pikkuinen nisäkäs selviää pitkän talven yli, vaikka sille ei ole tarjolla mitään syötävää.