

Vuosia ja puunrunkoja nähnyt Timberjackin harvesteri surauttelee koivuja nurin Tammelan Teurolla Kanta-Hämeessä. Menossa on vanhalle pellolle luontaisesti kasvaneen koivikon ensiharvennus.
Maa- ja metsätalousyrittäjä Tuomas Pietilä käyttelee monitoimikoneen ohjaimia tottuneesti.
”Äkkiä tämän käytön oppi, kun on koko ikänsä pelannut maatalouskoneiden kanssa. Tarkkana saa tietysti olla, ettei kolhi jäljelle jäävien puiden runkoja ja juuria.”
Päätös monitoimikoneen hankinnasta syntyi melko nopeasti kaksi vuotta sitten. Pietilän tuttava, maa- ja metsätalousyrittäjä Jaakko Mäkelä, huomasi myynnissä olevan käytetyn metsäkoneen ja kysyi Pietilältä, ostaisivatko he sen yhteiskäyttöön.
”Ajoimme Nurmeksen metsätyökoulun huutokauppaan, ja pienen kilpahuudannan jälkeen saimme koneen itsellemme. Kone oli silloin jo 17 vuotta vanha, mutta käyttötunteja opetuskäytössä oli kertynyt vain 8 000. Koulutuskoneena sitä oli huollettu erittäin hyvin. Mielestämme se oli hyvä hankinta.”
Koneen ostamisen jälkeen kaverukset perustivat Pohjois-Tammelan Konetyö -nimisen osakeyhtiön, joka tarjoaa ensiharvennuksia ja energiapuun korjuupalveluja myös muille metsänomistajille. Yritys kaataa myös tonttipuita.
AMK-agrologiksi Hämeen ammattikorkeakoulussa Tammelan Mustialassa opiskellut Tuomas Pietilä osti maa- ja metsätilan vanhemmiltaan vuonna 2008. Alusta alkaen hänellä oli tarkoitus elättää itsensä päätoimisena yrittäjänä.
Pietilä, 39, on kasvattanut määrätietoisesti sekä pelto- että metsäalaansa. Tilalla on tällä hetkellä viljelyssä 113 hehtaaria peltoa. Kesät kuluvat oman tilan ja puolison Vihdissä sijaitsevan maatilan töissä sekä peltotöitä muille viljelijöille urakoiden.
Talvellekin piti löytää töitä, joten Pietilä päätti kasvattaa metsäpinta-alaansa. Metsäala on kasvanut 160 hehtaarista 230 hehtaariin.
”Olen ostanut lähistöltä myyntiin tulleita metsätiloja. Metsätalous on minulle merkittävä tulonlähde maatalouden ja koneurakoinnin ohella.”
”Kaikki metsäni sijaitsevat kymmenen kilometrin säteellä maatilasta. Metsien hoitaminen on helpompaa, kun työmaalle pääsee melkein kotiovelta”, Pietilä sanoo.

Haastattelupäivän työmaa melkein näkyy tuvan ikkunasta. Vapaina hetkinä koivikkoon on helppo lähteä touhuamaan vaikka vain pariksi tunniksi.
”Harventaminen imaisee mukaansa, ja ajankulu unohtuu. Ei meinaa malttaa millään lopettaa, kun pääsee alkuun”, rauhallisesti jutteleva Pietilä naurahtaa.
Pietilän ja hänen koneyhtiökumppaninsa Mäkelän yhteen laskettu metsäala on useita satoja hehtaareja, ja konekalustoon on panostettu muutenkin kuin harvesterin osalta. Ajokoneena Pietilällä on metsävarusteltu Valtra ja siinä melko tuore Keslan metsäperäkärry.
Kun harvennustilauksia alkoi tulla alueen muilta metsänomistajilta, yrittäjät hankkivat viime vuonna ajokoneeksi 25 vuotta vanhan Timberjackin kuormatraktorin. Se oli ollut koulutuskäytössä Jämsän metsäkonekoulussa.
Nyt kaksi kolmasosaa metsäkoneketjun työajasta kuluu omistajien omissa metsissä ja kolmannes muiden metsissä.
Pietilän metsistä löytyy kaikissa kasvuvaiheissa olevia kuvioita. Taimikonhoitoa, harvennuksia ja päätehakkuita riittää jokaiselle vuodelle.
Päätehakkuut ja pääosan kakkosharvennuksista Pietilä teettää puun ostajilla, sillä oma harvesteri on liian pieni isojen puiden kaatamiseen.
”Tämä on keskikokoinen, 17 000 kilon painoinen harvesteri, jolla pystyy ensiharvennuksissa liikkumaan ketterästi puiden välissä. Mielestäni harvennukset pitäisi tehdä aina tällaisilla pienemmillä koneilla, ja talvisaikaan”, Pietilä sanoo.
”En mene omiin enkä muidenkaan kuusikoihin kesällä. Vanhan perinteen mukaan metsästä ollaan pois äitienpäivästä isänpäivään, ja sitä periaatetta noudatamme edelleen. Vain koivikoita harvennamme joskus kesällä. Myös tonttipuita kaadamme sulan maan aikaan.”

Monet metsänomistajat ovat sitä mieltä, että isojen metsäfirmojen toteuttamat harvennukset jäävät usein liian harvoiksi. Pietilä pitää kritiikkiä oikeutettuna ja on itsekin reklamoinut kaksi kertaa huonosta harvennusjäljestä.
”Isot koneet tarvitsevat leveät ajourat, ja puun ostajille on edullisinta ottaa harvennuspuu ajourilta. Metsään pitää kuitenkin jäädä riittävästi puuta, sillä esimerkiksi lumi- ja tuulituhoja syntyy väistämättä.”
Metsiensä uudistamisen Pietilä hoitaa lähes yksinomaan istuttamalla, sillä mäntyjen kylvöt eivät ole viime aikoina onnistuneet.
Männiköitä kurittavat myös hirvet.
”Hirvikanta on ollut tällä seudulla hieman liian runsas. Olen ottanut asian puheeksi mhy- ja metsästyspiireissä ja koettanut saada kantaa alaspäin”, sanoo itsekin hirvimetsällä käyvä Pietilä. ”Nyt on onneksi pieni taitekohta menossa.”
”Peurojakin on liikaa, mutta ne tekevät tuhoa lähinnä pelloilla.”
Pietilä suosii jaksottaista kasvatusta, jossa yhdellä kuviolla kasvaa samanikäistä puustoa.
”En näe jatkuvaa kasvatusta kovin järkevänä, sillä puiden poimiminen on nykyisillä korjuukoneilla hankalaa. Syntyy juuristovaurioita, ja alikasvusto joka tapauksessa kärsii. Jatkuvassa kasvatuksessa olevat metsät kuusettuvat ja puulajit vähenevät”, Pietilä perustelee metsänhoitonäkemyksiään.
”Koivua ja muitakin lehtipuita tykkään jättää muiden puiden sekaan. Monimuotoisuutta edistän myös jättämällä jokien, purojen ja järvien rannoilla reilut suojavyöhykkeet.”
Muutama vuosi sitten Pietilä liitti metsänsä UPM:n FSC-sertifikaattiin.
”Se oli mielestä järkevää, sillä sertifikaatti tukee monimuotoisuutta ja FSC-puusta saa hieman paremman hinnan. FSC:n kriteereissä metsiin jää myös enemmän käsittelemättömiä alueita ja jättöpuita.”

Tuomas Pietilä tekee itse useimmat metsänhoitotyöt, kuten taimikonhoidot, istutukset ja hakkuiden ennakkoraivaukset. Kiinnostuksen ja opit metsätöihin Pietilä on saanut isänsä lisäksi sedältään, joka opetti Tuomasta metsäasioissa ja kannusti häntä osallistumaan metsätaitokilpailuihin.
Osan metsäpalveluista Pietilä ostaa Metsänhoitoyhdistys Lounais-Hämeeltä. Myös taimet hän tilaa metsänhoitoyhdistyksen kautta. Seuraavaksi suunnitelmissa on teettää yhdistyksen asiantuntijalla ajantasainen metsäsuunnitelma. Pietilä on myös metsänhoitoyhdistyksen hallituksen jäsen.
”Metsänhoitoyhdistys on tärkeä palveluiden tarjoaja pienemmille metsänomistajille. Yhdistys pitää omalta osaltaan huolta myös puun hinnasta”, Pietilä painottaa.
Puun hintakehitykseen hän ei ole tyytyväinen.
”Kun katsoo, kuinka lopputuotteiden hinnat ovat kehittyneet viime ja tänä vuonna, olisin odottanut puun hintaan reilumpaa korotusta.”
Pietilä kilpailuttaa puukaupat itse. Itse korjaamansa ensiharvennus- ja energiapuun hän myy tien varteen kuljetettuna eli hankintakauppana. Päätehakkuut ja kakkosharvennukset hän myy pystykauppana, eli puun ostaja korjaa puut ja kuljettaa ne tien varteen.
Vahvimpia ostajaehdokkaita Tammelan alueella ovat metsänhoitoyhdistyksen lisäksi Metsä Group, UPM, Versowood ja Westas.
Energiapuuta ovat ostaneet L&T Biowatti ja Neova, jotka juuri yhdistyivät Laania Oy:ksi. Puuenergian käyttö tukee Lounais-Hämeessä puun hintaa. Energiapuun tulevaisuuden Pietilä sanoo näkevänsä valoisana ”EU:n suunnitelmista huolimatta”.
”Energiapuun hinta ylittää usein kuitupuun hinnan. Tämänkin koivikon rangat menevät polttoon, eivät kuiduksi. Energiapuuksi myynti helpottaa myös puiden ajamista, sillä kaikki puut voi ajaa samaan kasaan ja rangan läpimitaksikin riittää neljä senttiä.”
”Itselläni on hakelämmitys, ja siihen kuluu omaa harvennuspuuta”, Pietilä kertoo
Siirrymme koivikosta kilometrin päähän noin 60-vuotiaaseen männikköön. Se on lannoitettu kymmenen vuotta sitten. Rungot ovat tikkusuoria ja kasvu hyvä.
”Tällaisissa metsiköissä silmä lepää. Suosikkipaikkani omissa metsissäni on juuri tällainen kaunis männikkö pienen harjun päällä. Tämä kuvio saa kasvaa vielä reilut kymmenen vuotta ennen päätehakkuuta. Alikasvospuuta voisi ottaa vielä jossain vaiheessa pois”, Pietilä suunnittelee.
Metsämies suuntaa kulkunsa takaisin harvennustyömaalle. Moto koukutti taas sen verran, että on pakko päästä jatkamaan vielä hetkeksi.
Tuomaksen kolmivuotias esikoinen on jo ollut ottamassa tuntumaa koneiden kyydissä istumiseen. Isä ja perheen molemmat pojat saattavat muutaman vuoden päästä viettää laatuaikaa konetöissä. Samalla metsäoppia siirtyy kuin huomaamatta seuraavalle sukupolvelle.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 7/2022.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
