• Loukkaantunut UPM:n vaneriväki osoitti mieltään: ”Haluamme samat korotukset kuin muutkin”

    ”Hinnat ovat nousseet eikä raha enää riitä. Työnantajapuoli ei halua tätä ymmärtää.”
    Tilaajalle
    Noin 80 UPM Plywoodin työntekijää tuli vauhdittamaan palkkaneuvotteluita Finlandia-talolle, jossa osakkeenomistajat pitivät yhtiökokousta.
    Noin 80 UPM Plywoodin työntekijää tuli vauhdittamaan palkkaneuvotteluita Finlandia-talolle, jossa osakkeenomistajat pitivät yhtiökokousta.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäteollisuus
    27.3.202514:41
    Jukka Hämäläinen

    UPM:n vanerityöntekijöitä kokoontui torstaina 27. maaliskuuta mielenilmaukseen Helsinkiin. Mielenilmaus pidettiin Töölönlahden puistossa lähellä Finlandia-taloa, jossa UPM-Kymmenen osakkeenomistajat kokoontuivat samaan aikaan yhtiökokoukseen.

    UPM:n noin tuhat vanerityöntekijää ovat olleet reilun vuoden ilman voimassa olevaa työehtosopimusta. Neuvotteluja on käyty pian vuosi. Takana on myös kuukausi lakkoa, jolla neuvotteluja on yritetty vauhdittaa.

    ”Toivotaan, että järki voittaisi. Meille kuuluu sama kuin muillekin. Stora Enso ja Metsä Group ja moni pienempi yhtiö ovat jo sopineet palkankorotuksista”, sanoi Mikkelin Pelloksen tehtaan työntekijä Timo Aali.

    Kollega Veli-Matti Hannikainen koki repiväksi sen, että neuvottelutulos on saavutettu myös UPM:n muissa liiketoiminnoissa.

    ”Miksei työnantaja arvosta meitä samalla tavalla kuin muita?” hän ihmetteli.

    ”Meille kuuluu sama palkankorotus kuin muillekin”, Veli-Matti Hannikainen ja Timo Aali tähdensivät.
    ”Meille kuuluu sama palkankorotus kuin muillekin”, Veli-Matti Hannikainen ja Timo Aali tähdensivät. Kuva: Jaana Kankaanpää

    UPM Plywoodin pääluottamusmies Jonna Pöysti totesi, että henkilöstöllä on huoli paitsi omasta, myös perheen ja kollegoiden toimeentulosta.

    ”Emme hae kohtuuttomia. Hinnat ovat nousseet eikä sama raha enää riitä. Työnantajapuoli ei halua tätä ymmärtää.”

    Pöysti muistutti, että henkilöstö on työnantajan tärkein voimavara.

    ”UPM on unohtanut sen. Me olemme sitoutuneita yhtiöön ja sen menestykseen. Emme halua riidellä, vaan sopia. Kaikki meistä haluavat palata töihin.”

    Pekka Parvinen ja Sari Kemppi edustivat mielenilmauksessa Kotkan Kalson viilutehtaan työntekijöitä.
    Pekka Parvinen ja Sari Kemppi edustivat mielenilmauksessa Kotkan Kalson viilutehtaan työntekijöitä. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Niin kuin moni muukin mielenilmauksessa kertoi, Kouvolan Kalson viilutyöntekijä Suvi Kemppi sanoi viihtyvänsä UPM:n vaneritehtaalla.

    ”Olen ollut näissä töissä 25 vuotta. Mutta edellisen kolmivuotisen sopimuksen palkankorotukset on inflaatio syönyt. Nyt olemme palkkakuopassa.”

    ”Palkalla pitää tulla toimeen, myös nuorten. Työpaikan pitäisi olla haluttu. Jo nyt ollaan siinä, ettei nuoria ole välttämättä helppo saada meille töihin. Kalso sijaitsee paikassa, jonne pitää oikeasti tulemalla tulla”, Kemppi kuvaili.

    ”Olemme sitoutuneita yhtiöön ja sen menestykseen. Emme halua riidellä, vaan sopia.”

    Jonna Pöysti

    Pöystin mukaan neuvottelukosketuksia työnantajan ja Teollisuusliiton välillä on ollut.

    ”Viimeksi eilen neuvotteluja käytiin valtakunnansovittelijan johdolla. Viikko sitten oli Teollisuusliiton ja työantajan välinen neuvottelu. Sopimusteksteistä neuvottelutulos saavutettiin jo aiemmin.”

    Työnantajan esittämät palkankorotukset jäävät työntekijäpuolen mukaan kauas sopimusalalla jo sovituista palkankorotuksista. Työntekijöiden toiveissa on 7–9 prosentin korotukset kahdelle vuodelle.

    Työntekijät kertovat tarjonneensa toistuvasti työnantajalle erilaisia vaihtoehtoja tilanteen ratkaisemiksi. Ratkaisuehdotukset UPM on kuitannut toistaiseksi sanomalla, ettei sillä ole valmiutta jatkaa neuvotteluja.

    28.3.2025 klo 8.46 korjattu juttua. Työehtosopimusta ei ole ollut voimassa reiluun vuoteen. Kalson tehdas sijaitsee Kouvolassa.

    Työntekijöiden viesti oli selkeä.
    Työntekijöiden viesti oli selkeä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lisää aiheesta
    • Lakot UPM:n vaneritehtailla jatkuvat. Kuva on UPM:n Pelloksen tehtaalta.

      Metsäteollisuus | UPM:n vaneritehtaiden lakoille ei näy loppua

    • Vanerilevyjä lastataan rekkaan UPM:n Pelloksen tehtaalla.

      Metsäteollisuus | Vanerityöntekijät järjestävät mielenosoituksen UPM:n yhtiökokouksen lähellä

    • UPM Timberillä on Suomessa neljä sahaa. Kuvassa Korkeakosken saha, jossa otetaan tänä vuonna käyttöön uusi jakosaha.

      Metsäteollisuus | UPM Timber ja Teollisuusliitto pääsivät sopuun työehtosopimuksesta

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa