
Eniten metsää omistavista suurimmat verotettavat tulot oli viime vuonna joensuulaisella Arto Hartikaisella, 2,6 miljoonaa euroa. Hän omistaa metsää noin 2 200 hehtaaria.
Verotilasto ei kerro, mistä kunkin tulot ovat peräisin; henkilöillä voi olla esimerkiksi pääomatuloa jostakin yrityksestä.
Toiseksi suurimmat tulot oli sieviläisellä Alpo Ojalalla, 2,4 miljoonaa euroa. Ojalalla on metsää noin 1 600 hehtaaria.
Kolmanneksi eniten ansaitsi Jari Stenberg Jokioisista, 2,3 miljoonaa. Hänen omistuksessaan on 4 100 hehtaaria metsää.
Miljoonakerhoon pääsi esimerkiksi 1,9 miljoonaa euroa tienannut Naantalista kotoisin oleva Keijo Häkkinen. Metsää Häkkisellä 2 400 hehtaaria.
Lahdessa kirjoilla oleva Pär-Gustaf Relander ansaitsi 1,8 miljoonaa euroa. Metsää hänellä on 1 800 hehtaaria. Hausjärveläinen Ilkka Brotherus kuittasi 1,4 miljoonan euron tulot. Metsää hän omistaa 3 600 hehtaaria.
Helsinkiläinen Nils-Olof Furuhjelm ansaitsi 1,3 miljoonaa. Metsäomaisuutta hänellä on 2 900 hehtaaria. Noin miljoonan tilin teki Kari Hautanen Hyvinkäältä. Metsää Hautasella on 1 800 hehtaaria.
MT tarkisti tulotiedot 50:n eniten metsää omistavan osalta. Myös muilla metsänomistajilla on voinut olla merkittäviä tuloja. Suomen verotiedoissa ei näy eniten metsää (10 000 hehtaaria) omistava Anna Huilaja, joka asuu Isossa-Britanniassa.
MT:n verottajalta saamasta listasta puuttuvat myös ne, joilla on Väestötietojärjestelmässä turvakielto.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
