• Teollisuusliitolta lakkovaroitus: työtaistelutoimet uhkaavat muun muassa Keslaa

    Työpaikkakohtaiset työnseisaukset järjestetään 3. joulukuuta, jos sopimusta ei sitä ennen synny. Lakkovaroitus koskee kolmeatoista yritystä ja yhteensä 25 toimipaikkaa.
    Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.
    Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.  
    Metsä|Työmarkkinat
    18.11.202414:21
    STT–

    Teollisuusliitto on jättänyt ensimmäisen työtaisteluvaroituksen Teknologiateollisuuden työnantajille. Työpaikkakohtaiset työnseisaukset järjestetään 3. joulukuuta, jos sopimusta ei sitä ennen synny. Lakkovaroitus koskee kolmeatoista yritystä ja yhteensä 25 toimipaikkaa.

    Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden nykyinen työehtosopimus on umpeutumassa marraskuun lopussa. Varoitus pitää antaa viimeistään kaksi viikkoa ennen mahdollisen työtaistelun alkamista.

    Lakkovaroitus koskee esimerkiksi itäsuomalaista metsäkonevalmistaja Keslaa, jolla on toimintaa Ilomantsissa, Joensuussa ja Kesälahdella.

    On käynyt selväksi, että neuvottelemalla emme pääse eteenpäin. Riku Aalto.

    Teknologiateollisuuden työnantajat sanoo tiedotteessaan, että Teollisuusliiton lakko heikentäisi teknologiateollisuusyritysten jo valmiiksi erittäin vakavaa tilannetta entisestään.

    ”Toimialan yritykset olivat viime talvena raskaiden työtaistelutoimenpiteiden kohteena, ja muutosneuvotteluiden sekä lomautusten määrä on lisääntynyt huolestuttavasti. Mahdollisten lakkojen panoksena ovat yritykset, niiden työpaikat ja siten koko kansantalouden kasvu ja hyvinvointi”, sanoo Teknologiateollisuuden työnantajien toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi tiedotteessa.

    Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoi toivovansa, että lakkovaroitus antaa vauhtia jumiutuneisiin neuvotteluihin ja neuvottelutulos saataisiin kuluvan kuukauden aikana valmiiksi. Hänen mukaansa neuvottelut eivät ole juuri edenneet kahdessa kuukaudessa.

    ”On käynyt selväksi, että neuvottelemalla emme pääse eteenpäin.”

    Teknologiateollisuuden työnantajien mukaan neuvotteluja on käyty hyvässä hengessä. Lakkovaroituksen myötä neuvottelut jatkuvat nyt valtakunnansovittelijan johdolla.

    Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden työnantajien nykyinen työehtosopimus on umpeutumassa marraskuun lopussa. Keskeistä vientialaa edustavan teknologiateollisuuden sopimusta on pidetty ratkaisevana, koska se on tavannut määritellä palkankorotusten yleisen linjan, jota muut alat seuraavat.

    Viime viikolla Teollisuusliitto ja muut SAK:n jäsenliitot kertoivat tavoittelevansa yhteensä kymmenen prosentin palkankorotusta tällä työmarkkinakierroksella.

    Ensimmäisen vuoden korotustavoite olisi kuusi prosenttia ja vähintään 150 euroa kuukausipalkkaan. Toiselle vuodelle tavoitteena on neljän prosentin korotus ja vähintään sata euroa kuukausipalkkaan.

    Lisää aiheesta
    • Keslan metsäperävaunu työssään.

      Metsäkoneet | Tilausten väheneminen rokotti metsäkonevalmistaja Keslaa

    Teollisuusliitto ja muut SAK:n jäsenliitot kertoivat viime viikolla tavoittelevansa yhteensä kymmenen prosentin palkankorotusta tällä työmarkkinakierroksella.

    Juttua muokattu 18.11. kello 15.44: Lisätty työtaisteluvaroituksen koskevan Keslaa.

    Artikkelin aiheet
    Teollisuusliitto
    lakkovaroitus
    työehtosopimus
    Teknologiateollisuuden työnantajat
    Kesla
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Tule Koneviestiin kesätöihin media-assistentiksi – hae heti, mutta viimeistään 12.3.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, mutta viimeistään 31.1.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, viimeistään 13.3. mennessä