• Saitko saaliiksi kyyhkyä? Herkuttele graavatulla kyyhkynrinnalla

    Jos kyyhkyjahti tuottaa tulosta, kokeile välillä uusia herkkuja – vaikkapa alkupalaksi sopivaa graavattua kyyhkynrintaa.
    Kyyhkyn rintafileet sopivat hyvin graavaukseen. Jos mahdollista, valitse nuoren linnun lihat. Ohje soveltuu myös riekolle.
    Kyyhkyn rintafileet sopivat hyvin graavaukseen. Jos mahdollista, valitse nuoren linnun lihat. Ohje soveltuu myös riekolle. 
    Metsä
    11.8.201801:00
    Riitta Mustonen

    Ruokatoimittaja Kati Pohja innostui metsästyksestä nelisen vuotta sitten. Saalistakin on tullut, ja siitä Pohja on laittanut herkun jos toisenkin, jopa niin paljon, että resepteistä syntyi keittokirja Riistaa lautasella.

    Metsäkanalinnut on totuttu valmistamaan mausteliemessä kypsentäen, mutta Pohja vinkkaa kokeilemaan myös kyyhkyn rintapalojen graavaamista. Ohueksi leikatut viipaleet maistuvat alku- tai cocktailpaloina esimerkiksi ruissipsien päällä.

    Graavattu kyyhkynrinta

    Alkupalaksi noin 8 hengelle

    2 kyyhkynrintaa

    1 l vettä

    100 g karkeaa merisuolaa

    10 oksaa timjamia

    1 rkl rosépippuria

    ½ rkl inkivääriä raastettuna

    Kiehauta vesi ja lisää mausteet kuumaan veteen. Sekoita, kunnes suola on liuennut. Anna jäähtyä.

    Upota puhdistetut rintafileet liemeen 3–4 tunniksi. Nosta lihat liemestä ja valuta. Pakasta lihat tiiviiseen pussiin käärittynä vähintään 12 tunniksi. Jos käytit pakastettuja fileitä, älä pakasta niitä toista kertaa. Nosta ne pussitettuina jääkaappiin 12 tunniksi.

    Ota lihat huoneenlämpöön noin tunti ennen tarjoamista. Leikkaa kohmeisista lihoista niin ohuita lastuja kuin mahdollista. Jos käytit pakastettuja lihoja, leikkaa jääkaappikylmistä lihoista mahdollisimman ohuita viipaleita. Tarjoa graavattua kyyhkyä graavikalan tapaan leivän kanssa.

    Kuvan alku- ja cocktailpaloiksi sopiviin näppiherkkuihin on käytetty graavikyyhkyviipaleiden lisäksi ruissipsejä, tuorejuustoa, ruohosipulia ja rosépippuria.

    Juomavinkki: Hienostuneen graavatun kyyhkynrinnan seuraksi alkupalalle tai cocktailtilaisuuteen suosittelen kuohuviiniä tai samppanjaa.

    Ohje 21.8.2018 ilmestyvästä kirjasta Kati Pohja & Mikko Mäntyniemi: Riistaa lautasella, 256 sivua. WSOY 2018

    Artikkelin aiheet
    kyyhky
    graavattu kyyhky
    riista
    resepti
    Kati Pohja
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio