• Lukijalta: Metsiä ei saa pilata väärällä tiedolla

    Journalistit ovat ottaneet tavakseen valita asiantuntijan tämän näkemyksen ennalta tuntien. Toisen näkemyksen asiantuntijoita tai alan ansioituneita tutkijoita ei haluta haastatella.
    Tilaajalle
    Simo Hannelius muistuttaa kirjoituksessaan, että lahotessaan metsä luovuttaa hiiltä.
    Simo Hannelius muistuttaa kirjoituksessaan, että lahotessaan metsä luovuttaa hiiltä. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsä
    16.4.202320:00
    Lukijalta
    Simo Hannelius

    Metsät oli yksi vaalien tärkeimmistä teemoista ja ilmeisesti vaikutti pohjoisissa maakunnissa tulokseen. Olen seurannut huolestuneena Helsingin Sanomien artikkelien metsätalouden vastaista linjaa. Yksi esimerkki on Julkisen Sanan Neuvoston (JSN) langettava päätös (6.4.2023). Se ajoitettiin taktisesti vaalien jälkeiseen aikaan. Päätös perustui siihen, että lehti ei korjannut asiavirheitä, joita oli julkaistu WWF:n tiedotteissa maailman lajien uhanalaisuudesta.

    Yleisesti on tiedossa, että uhanalaisuus painottuu trooppisiin metsiin. Pohjoisten havumetsien lajisto on evoluutiossa sopeutunut luontaisiin katastrofeihin ja pystyy uudistumaan häiriöiden jälkeen. Uhanalaisuus koskettaa myös meitä, mutta on merkitykseltään paljon vähäisempää.

    Journalistit ovat ottaneet tavakseen valita asiantuntijan tämän näkemyksen ennalta tuntien. Toisen näkemyksen asiantuntijoita tai alan ansioituneita tutkijoita ei haluta haastatella. Pääosin mielipiteisiin perustuvissa artikkeleissa tiedot olivat yksipuolisia ja virheellisiä. Journalismin ohjeiden 8 ja 20 kohdat oli unohdettu.

    Hiilinielun romahdusta ja uhanalaisuutta on käytetty pelotteluun, että metsiä ei saisi käyttää. Siihen pitäisi vaikuttaa suojelemalla ja lisäämällä ikimetsien pinta-alaa. Tässä unohdetaan, että metsä iän myötä lahotessaan luovuttaa hiiltä. Kasvu voi romahtaa, jos puiden kyky yhteyttää vähenee. Vanhenevat puut kuluttavat entistä enemmän ravinteita elääkseen ja pysyäkseen hengissä ja kasvuun jää entistä vähemmän. Ikimetsä ei enää sido hiiltä nettona puihin.

    Vihreydellä markkinointi on saanut kansainvälisesti niin ikään osakseen arvostelua väärän tiedon levittämisestä. Metsät ja luonto ovat liian tärkeä teema pilattaviksi väärillä tiedoilla. ”Kyllä kansa tietää”, oli äänestäjien vastaus.

    Simo Hannelius

    Metsänhoitaja

    Kauniainen

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa