• Lehti: Ruotsissa myydään jättimäistä metsätilaa – 5 500 hehtaaria vaihtaisi omistajaa 240 miljoonalla kruunulla

    Toteutuessaan metsäkauppa on suurin yksityinen kauppa Ruotsissa neljään vuoteen.
    Mikäli metsätila saadaan myytyä tarjotulla hinnalla, on kauppa suurin yksityinen metsäkauppa Ruotsissa neljään vuoteen. Kuvan metsä ei liity tapaukseen.
    Mikäli metsätila saadaan myytyä tarjotulla hinnalla, on kauppa suurin yksityinen metsäkauppa Ruotsissa neljään vuoteen. Kuvan metsä ei liity tapaukseen. Kuva: Sari Tammikari
    Metsä
    29.5.201823:40
    Matti Tuominen

    Ruotsissa saatetaan pian hieroa jättimäistä metsäkauppaa, sillä länsinaapurissamme on myynnissä suuri metsätila. 5 500 hehtaaria metsää vaihtaa omistajaa 240 miljoonalla kruunulla eli noin 23 miljoonalla eurolla.

    Myynnissä oleva metsätila sijaitsee keskisessä Ruotsissa, Hälsinglandissa. Metsän lisäksi alueella on esimerkiksi soita ja erämaa-alueita. Tila on Henry Stensonin ja hänen sukunsa omistuksessa.

    Asiasta kertovan ruotsalaislehti Dagens Industrin mukaan tulevaisuudessa mahdollisesti toteutuva kauppa on suurin yksityinen metsäkauppa Ruotsissa neljään vuoteen.

    Vuonna 2014 vaihtoi 4 020 hehtaaria metsää omistajaa 315 miljoonalla kruunulla.

    Dagens Industri: Jätteaffär i skogen – "ska bli spännande att se intresset" (Juttu on maksumuurin takana.)

    Artikkelin aiheet
    metsäkauppa
    Ruotsi
    metsätila
    kiinteistökauppa
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle