• Suden DNA-näytteitä kerätty liki 900 – lisää näytteitä kaivataan Varsinais-Suomesta ja Pohjois-Savosta

    Susien DNA-näytteitä on kertynyt kuluvalla keräyskaudelta 871 kappaletta. Kertymässä on mukana vain sähköisesti kirjatut näytteet.
    Tilaajalle
    Luke kaipaa joiltakin alueilta lisää suden ulostenäytteitä.
    Luke kaipaa joiltakin alueilta lisää suden ulostenäytteitä. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    9.2.202617:00
    Eija Vallinheimo

    Suden ulostekeräys on ollut aktiivista ja kokonaismäärä tähän asti Luonnonvarakeskuksen (Luke) näkemyksen mukaan erinomainen.

    Luke kaipaa joiltakin alueilta lisänäytteitä. Näytteitä halutaan lisää esimerkiksi niiltä kiintiömetsästysalueilta, joilla edelleen tehdään susihavaintoja. Sama koskee tiettyjä susireviirialueita, joilta lisänäytteet olisivat tarpeen reviirirajojen ja susimäärien selvittämiseksi.

    “Alue, jolta tarvittaisiin vielä lisänäytteitä, on esimerkiksi Varsinais-Suomessa Aurasta itään, aina Somerolle saakka. Sama koskee Kainuun ja Pohjois-Savon rajalla Vuolijoki-Marttisen, Tuhkakylän ja Tappojoen reviirejä”, toteaa tutkimusmestari Antti Härkälä Luonnonvarakeskuksen tiedotteessa.

    DNA-näytekeräys yhdessä vapaaehtoisten kanssa jatkuu helmikuun loppuun. Luken henkilökunta kerää täydentäviä näytteitä tarvittaessa vielä maaliskuussa alkupuolella.

    Kerääjien verkostoa koordinoivat yhdessä Luke ja Suomen riistakeskus.

    “Toivoisimme, että kerätyt näytteet toimitetaan alueen keräysvastaavalle mahdollisimman pian. Näytteiden toimituksella keräyskauden päätteeksi on nopea aikataulu, jotta ne ehditään analysoida ja saadaan täydentämään kanta-arvion aineistoa”, muistuttaa tutkimusmestari Jaakko Alalantela Lukesta.

    Lisää aiheesta
    • DNA-näytteistä selviää muun muassa se, onko kaadettu eläin susi vai koirasusi. Kuvituskuva.

      Erä | Kaikista kiintiömetsästetyistä susista kerätään DNA-näytteet – koirasusialueilta pyydetyt näytteet tutkitaan ensin

      Tilaajalle
    • Maastosta kerättyjä DNA-näytteitä oli 1353 kappaletta.

      Erä | Suden DNA-näytekeräyksen tulokset: Näytteistä tunnistettiin 397 susiyksilöä ja 12 koirasutta

    • Kaksi koirasutta oli aiemmin tuntemattomia yksilöitä.

      Erä | Suden kiintiöpyynnin yhteydessä tutkituista 66 näytteestä kolme on tunnistettu koirasudeksi

    Artikkelin aiheet
    susi
    dna-näyte
    Luonnonvarakeskus
    Suomen riistakeskus
    Varsinais-Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle