• Stora Enso aloitti hankinnan Varkauden viilupuutehtaalle

    Järeän kuusitukin tarve kasvaa 200 000 kuutiometriä vuodessa. Koeajoihin päästää loppukeväällä.
    Stora Enso investoi 43 miljoonaa euroa puisten rakennuselementtien tuotantoon Varkaudessa.
    Stora Enso investoi 43 miljoonaa euroa puisten rakennuselementtien tuotantoon Varkaudessa. Kuva: Juha Sorri
    Metsä
    16.3.201613:21
    Juha Kaihlanen

    "Sorvitukkia ostetaan ja korjataan kuluvalla talvikaudella siten, että viilupuutehtaan tukkikentällä on loppukeväällä riittävästi raaka-ainetta koeajoihin ja tuotannon aloittamiseen vuoden toisella neljänneksellä", kertoo Jaakko Huovinen, joka vastaa Stora Enson puutuotedivisioonan Varkauden toiminnoista.

    Stora Enso investoi 43 miljoonaa euroa puisten rakennuselementtien tuotantoon Varkaudessa.

    Viilupuuta eli lvl-levyjä (laminated veneer lumber) valmistetaan liimaamalla tukista sorvattuja viiluja yhteen kerroksittain.

    Tuotantolinjan arvioitu vuosikapasiteetti on Huovisen mukaan käynnistysvaiheen jälkeen noin 100 000 kuutiometriä, mikä lisää järeän kuusitukin tarvetta Varkauden tehtaalla 200 000 kuutiometriä vuodessa.

    Viime vuoden lopulla valmistunut Varkauden tehtaan hienopaperikoneen muutos aaltopahvin raaka-ainetta valmistavaksi koneeksi on jo lisännyt havukuitupuun käyttöä tehtaalla 1,1 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

    "Nyt käynnistyvä järeän tukin hankinta yhdistettynä lisääntyneeseen havukuidun hankintaan sopii erittäin hyvin Varkauden tehtaiden puunhankinta-alueen luontaiseen puutavaralajijakaumaan", sanoo Stora Enson Itä-Suomen hankinta-alueen johtaja Riku Koskinen yhtiön tiedotteessa.

    Puu hankitaan lähialueelta ja pääosin yksityismetsistä. "Erityisesti kesäkorjuukohteet tulevat olemaan haluttuja", Koskinen kertoo.

    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    varkaus
    viilupuutehdas
    kuusitukki
    puuteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle