• UPM panostaametsädieseliin

    Metsä
    29.4.201316:00
    Jarmo Palokallio

    UPM:n mäntyöljyä käyttävä biodieseltehdas valmistuu Lappeenrantaan noin vuoden päästä. Sen jälkeen yhtiö alkaa pohtia seuraavaa askelta eli biodieselin valmistamista hakkuutähteestä ja metsähakkeesta.

    ”Lappeenrannan biodieseltehdas on osoitus metsäteollisuuden uudistumisesta. Mei-

    dän tavoitteemme on aina ollut hakea jokaiselle puujakeelle mahdollisimman suurta jalostusarvoa”, sanoo UPM:n energia- ja sellujohtaja Heikki Vappula.

    Vappulan mukaan energiantuotanto on metsäteollisuusyhtiölle sopiva luonteva kasvuala. Mäntyöljyä käyttävä biodieseltehdas on siksi merkittävä avaus sekä suomalaisen osaamisen että raaka-aineen käytön kannalta.

    Uusiutuvasta raaka-aineesta tuotetun dieselin tuotanto on EU:n toiveiden mukaista. EU:n päätökset biopolttoaineiden käytön kasvattamisesta takaavat sen kysynnän.

    ”Parasta tässä on, että UPM:n biodieselin raaka-aine ei ole poissa ruokaketjusta”, toteaa professori Nils-Olof Nylund VTT:ltä.

    Mäntyöljyä syntyy sellutuotannon yhteydessä. Nykyään suurin osa siitä poltetaan. Silti sen jalostamista biodieseliksi on myös arvosteltu, sillä mäntyöljyllä on muitakin käyttäjiä.

    UPM:n mukaan mäntyöljystä on maailmalla ylitarjontaa ja sen tuotantoa on mahdollista kasvattaa.

    ”Tämä ei ole keneltäkään pois”, summaa UPM:n biopolttoainejohtaja Petri Kukkonen.

    UPM:n mukaan jatkoinvestointeja pohditaan parin vuoden päästä Lappeenrannan tehtaan käynnistymisen jälkeen. Silloin kyseessä olisi hakkuutähdettä käyttävä biodieseltehdas.

    Arvion mukaan tonniin dieseliä tarvittaisiin seitsemän kiintokuutiota puuta. Dieselin lisäksi puusta voisi tehdä bensiiniäkin, mutta dieselin kysyntä on kovempaa. Siitä on jopa pientä pulaa Euroopassa.

    Laivojen polttoaineiden käytön mullistava rikkidirektiivi saattaa lisätä sen tarvetta entisestään.

    JARMO PALOKALLIO

    Lappeenrannan biodiesel-

    tehdas on osoitus

    metsäteollisuuden uudistumisesta.

    Parasta tässä on, että

    UPM:n biodieselin raaka-aine

    ei ole poissa ruokaketjusta.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    UPM
    biodiesel
    mäntyöljy
    metsäteollisuus
    Lappeenranta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua