

”Lumikauden kesto on lyhentynyt molemmistä päistä”, Anna Luomaranta Ilmatieteen laitokselta kertoo. Hän on sään ääri-ilmiöt ja ilmastonmuutos -tutkimusryhmän päällikkö.
Luomarannan mukaan varsinkin pysyvän lumipeitteen päättymisaika on aikaistunut. Toisin sanoen lumi sulaa keväisin yhä varhemmin.
”Länsi-Suomessa pysyvän lumen sulaminen on aikaistunut keskimäärin 3–5 päivää vuosikymmenessä”, hän toteaa.
”Länsi-Suomessa pysyvän lumen sulaminen on aikaistunut keskimäärin 3–5 päivää vuosikymmenessä.”
Pysyvän lumipeitteen alkamisajankohta vaihtelee huomattavasti alueittain ja vuosittain, mutta trendi on, että pysyvä lumikausi alkaa aiempaa myöhemmin.
”Märkää ja mustaa on pidempään”, Luomaranta vahvistaa.
Pysyvällä lumipeitteellä tarkoitetaan talven pisintä jaksoa, jolloin lunta on maassa yhtäjaksoisesti vähintään yksi senttimetri.
Ensilumen satamisen ja pysyvän lumipeitteen alkamisajankohdan välillä voi olla useita kuukausia.
Tyypillisesti viimeisen 20 vuoden aikana ensilumi on satanut Helsinkiin 18.11. päivän tienoilla, mikä toteutui melko täsmällisesti myös tänä vuonna. Pysyvää lumipeitettä on kuitenkin saatu odotella tammikuun 9. päivään saakka.
Jyväskylässä ensilumi saadaan tyypillisesti lokakuun lopussa ja pysyvä lumipeite joulukuun alussa.
Sodankylässä polestaan sekä ensilumi että pysyvä lumipeite tulee yleensä lokakuun aikana.
Ensilumi on satanut virallisesti silloin, kun sääasemalla lumensyvyysmittari näyttää aamulla klo 8 (kesäaikana klo 9) syksyllä ensimmäisen kerran lumen syvyydeksi vähintään yhden senttimetrin.
”Ensilumen satamiseen liittyy paljon vaihtelua”, Luomaranta muistuttaa. Yksikin kylmä, sateinen päivä voi tuoda lumen maahan jo aikaisin syksyllä, minkä jälkeen voi olla pitkään lumetonta. Siksi pysyvä lumipeite on parempi mittari kuvaamaan erilaisia talvia.
”Lähitulevaisuus jatkuu samanlaisena, mutta pidemmälle katsoessa on merkitystä, miten hyvin päästöjä onnistutaan vähentämään.”
Ilmastonmuutoksen vuoksi loppusyksy ja alkutalvi ovat yhä lämpimämpiä ja siksi myös pimeämpiä ja märempiä.
”Lähitulevaisuus jatkuu samanlaisena, mutta pidemmälle katsoessa on merkitystä, miten hyvin päästöjä onnistutaan vähentämään”, Luomaranta toteaa.

Talviaikaiset vesisateet ovat lisääntyneet, minkä vuoksi lumipeitteen syvyys on pienentynyt erityisesti Etelä- ja Länsi-Suomessa.
”Mittauksissa näkyy joka kuukauden kohdalla, että keskimääräinen maksimisyvyys pienenee.”
Ilmastonmuutos lisää talvisateita entisestään. Toistaiseksi pohjoisessa talven sateet tulevat useimmiten lumena, mutta Luomarannan mukaan lumen määrä vähenee myös pohjoisilla alueilla.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
