• Poliisi: Hirvitorneja hajotettu taas Etelä-Suomessa ‒ ”Rikkomiseen on oletettavasti täytynyt käyttää voimaa ja työkaluja”

    Poliisi muodostaa tiedotteensa mukaan vielä tapauksista kokonaiskuvaa. Myös Kirkkonummen alueen tapauksissa metsästystorneja on hajotettu useampia.
    Metsästystorneihin kohdistuneita ilkivallantekoja tutkitaan vahingontekoina.
    Metsästystorneihin kohdistuneita ilkivallantekoja tutkitaan vahingontekoina. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Erä
    27.8.202521:00
    Henna Lääveri

    Poliisi tiedottaa loppukesän 2025 aikana metsästystorneihin tai niihin liittyviä rakenteisiin kohdistuneesta ilkivallasta Kirkkonummella.

    Esimerkiksi elokuun alkupuolella Kirkkonummella rikottiin poliisin tietojen mukaan samassa paikassa peurankyttäyskoppi, hirvitorni sekä eläinten ruokinta-automaatti.

    ”Rakenteet olivat tukevat, joten rikkomiseen on oletettavasti täytynyt käyttää voimaa ja työkaluja”, tiedotteessa kerrotaan.

    Hirvi- ja metsästystorneihin kohdistunutta ilkivaltaa on ilmennyt jo aiemmin tämän vuoden aikana. Elokuun alussa uutisoitiin useisiin hirvitorneihin kohdistuneesta ilkivallasta kesän aikana Etelä-Suomessa.

    Asiasta uutisoineen Helsingin Sanomien mukaan ilkivaltatapauksia, joissa torneja oli vahingoitettu muun maussa sahaamalla, oli havaittu Sipoossa, Porvoossa ja Kouvolassa.

    Tuolloin Sipoon riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Marco Dahlstedt kertoi HS:lle, että moottorisahalla poikkisahatut tornin jalat muodostavat vaaran.

    ”Osasta torneista on sahattu molemmilta puolilta jalat huomaamattomasti lähes poikki siten, että kun metsästäjä kapuaisi torniin, painopiste muuttuisi ja jalat katkeaisi, jolloin tullaan rytinällä alas”, Dahlstedt kuvaili jutussa.

    Porvoossa kesäkuun lopussa tuhottuihin torneihin oli lisäksi piirretty spray-maalilla.

    Myös tuoreissa Kirkkonummen alueen tapauksissa metsästystorneja on hajotettu useampia. Poliisi muodostaa tiedotteensa mukaan vielä tapauksista kokonaiskuvaa.

    Ilkivallasta koituneiden vahinkojen suuruuden arvellaan liikkuvan kussakin tapauksessa jopa tuhansissa euroissa.

    Tapauksia tutkitaan vahingontekoina.

    Poliisi kehottaakin toimittamaan mahdolliset havainnot ja tiedot tapauksista osoitteeseen vihjeet.lansi-uusimaa@poliisi.fi.

    Lisää aiheesta
    • Vaurioitettu torni on turvallisuusriski sinne kipuavalle metsästäjälle. Tornit ovat 2–4 metrisiä, joten äkkipudotus sortuvasta tornista on korkea.

      Erä | HS: Useita hirvitorneja rikottu moottorisahalla Etelä-Suomessa ‒ Porvoossa torneihin tehty spray-maalilla merkkejä

    • Kuvan metsästystorni ei liity tapaukseen.

      Rikokset | Poliisi pyytää havaintoja metsästystorneihin kohdistuneista hämmentävistä vahingonteoista

    • Passitornin romahtaminen tai pettäminen voi aiheuttaa vakavia vammoja.

      Erä | Hirvitorneissa piilee mahdollinen romahdusvaara – syynä voivat olla väärät ruuvit tai ilkivalta

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle