• Birdlife haluaa rajoittaa sepelkyyhkyn metsästystä – alkukaudesta saisi ampua vain nuoria lintuja

    Birdlife on jättänyt maa- ja metsätalousministeriölle aloitteen metsästyksen rajoittamisesta alkukaudesta vain nuoriin lintuihin.
    Nuorelta sepelkyyhkyltä puuttuu kaulan valkea laikku.
    Nuorelta sepelkyyhkyltä puuttuu kaulan valkea laikku. Kuva: Pertti Rasp
    Metsä|Erä
    9.8.202416:00
    Eija Vallinheimo

    Sepelkyyhkyn metsästyskausi alkaa 10. elokuuta. Birdlife esittää, että kyyhkyn metsästystä rajoitettaisiin niin, että 10.8.–9.9. voisi metsästää vain nuoria lintuja ja loppukaudesta kaikkia ikäluokkia.

    Nuoret linnut on helppo tunnistaa valkoisen kaulalaikun puuttumisesta.

    Birdlifen tiedotteen mukaan metsästämällä alkukaudesta vain samana vuonna syntyneitä nuoria lintuja voidaan välttää pesivien lintujen ampuminen.

    Sepelkyyhky voi saada useita poikueita kesässä. Metsästyskauden alkaessa osalla voi olla vielä haudottavia munia tai ruokittavia poikasia. Pesyeen hoito on molempien emojen vastuulla, mutta toisen emon tappaminen voi aiheuttaa haudonnan epäonnistumisen tai poikasten kuoleman.

    Birdlifen mukaan parvien mukana liikkuu myös pesiviä lintuja, joten pesivien lintujen ampumista ei voida välttää ampumalla vain parvissa liikkuvia yksilöitä.

    Sepelkyyhky on viime vuosikymmeninä runsastunut. Lajin runsastumisen myötä myös sen metsästyssaaliit ovat jatkuvasti kasvaneet.

    Lisää aiheesta
    • Sepelkyyhky on Euroopan suosituimpia riistalintuja. Suomessa kyyhkynmetsästys avaa metsästyskauden.

      Erä | Vikkeläliikkeisestä sepelkyyhkystä on tullut yksi metsästäjien suosikkisaaliista – kyyhkyjahti alkaa taas 10. elokuuta

    • Sepelkyyhkyjä voidaan houkutella houkutuskuvien eli kaaveiden avulla. Kaaveet asetellaan sinne, minne linnut muutenkin ovat tulossa ruokailemaan.

      Erä | Sepelkyyhkyn metsästys alkaa taas 10. elokuuta – lyijyhaulikiellon varoetäisyys tulee pitää mielessä myös kuivalla maalla

    • Kyyhkypopperit, eli hiukan tuliset jalapenot, tuorejuusto, kyyhkynliha ja pekoni ovat grillikauden päättäjäisten vetonaula.

      Reseptit | Valmista klassista jenkkiruokaa suomalaisesta kyyhkystä – jalapenopopperit ovat erinomaista sormiruokaa

    Artikkelin aiheet
    BirdLife Suomi
    sepelkyyhky
    metsästys
    metsästyskausi
    luonnonsuojelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle