• Viime talven lumituhoja korjataan edelleen – vahingoittuneissa puissa pesineiden tuhohyönteisten määrä uhkaa moninkertaistua

    Kesän yli Kainuun ja Pohjois-Karjalan metsiin jäi noin puolet tuhopuista, metsäkeskus kertoo.
    Viime talven lumituhoista koitui menetyksiä metsänomistajille todennäköisesti 20–30 miljoonaa euroa, metsäkeskus arvioi. Kuva on Ristijärveltä Kainuusta viime helmikuulta.
    Viime talven lumituhoista koitui menetyksiä metsänomistajille todennäköisesti 20–30 miljoonaa euroa, metsäkeskus arvioi. Kuva on Ristijärveltä Kainuusta viime helmikuulta. Kuva: Pekka Fali
    Metsä
    8.1.201914:07
    Juha Kaihlanen

    Viime talvena syntyneitä lumituhoja korjataan edelleen Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa.

    Kesän yli metsiin jäi noin puolet tuhoutuneista puista. Tämän talven aikana päästään todennäköisesti korjaamaan puuta viimeisiltäkin tuhokohteilta.

    Viime talvena lumituhoja esiintyi lähinnä yli 200 metriä merenpinnasta sijainneissa Kainuun ja Pohjois-Karjalan männiköissä, metsäkeskus kertoo.

    Vahingoittuneissa puissa kesän yli pesineet ytimennävertäjähyönteiset ovat tuottaneet metsiin runsaasti uusia jälkeläisiä. Tuhoalueiden ytimennävertäjäpopulaatio on moninkertaistunut viime keväästä, tiedotteessa todetaan.

    Uudet yksilöt ovat nousseet heinäkuulta alkaen mäntyjen latvoihin. Maahan pudonneet oksankärjet ja puun latvusten harsuuntuminen ovat merkkejä hyönteisten aiheuttamista vaurioista. Mäntyjen syönti on voinut jatkua lokakuulle saakka.

    Kesän aikana kasvanut ytimennävertäjäpopulaatio talvehtii maassa. Ensi keväänä ytimennävertäjiä on todennäköisesti paljon enemmän kuin viime keväänä.

    Myös kirjanpainajien määrä uhkaa moninkertaistua. Kirjanpainaja on kuusikoissa elävä ytimennävertäjän kaltainen kaarnakuoriainen.

    Tuhohyönteisten pesiytyminen tuoreisiin puutavarapinoihin ja mahdollisesti vielä korjaamatta oleviin lumituhopuihin on todennäköisesti runsasta touko–kesäkuussa.

    Tulevana keväänä on metsäkeskuksen mukaan erittäin tärkeää huolehtia vahingoittuneet lumituhopuut sekä tuore kuusi- ja mäntypuutavara pois metsistä ja tienvarsilta hyvissä ajoin ennen keskikesää.

    Ytimennävertäjä aiheuttaa männiköissä kasvutappioita, mutta ei tapa puita. Kirjanpainaja tuhoaa kuusia.

    Metsänomistaja voi halutessaan jättää metsään 20–30 tuhopuuta hehtaaria kohden lisäämään luonnon monimuotoisuutta. Tämä ei merkittävästi lisää muun metsän hyönteistuhoriskiä. Kaikki kuivuneet puut voi myös jättää metsään.

    Lumituhohakkuita ilmoitettiin metsäkeskukseen vuoden 2018 aikana kaikkiaan 52 782 hehtaaria.

    Hakkuista kertynee metsäkeskuksen arvion mukaan puuta lähes viisi miljoonaa kuutiometriä.

    Hakatun puumäärän myyntiarvo ilman tuhoa olisi noin 170 miljoonaa euroa. Tuhoutunutta puustoa on vain osalla suunniteltuja hakkuualueita. Tuhosta aiheutuneet menetykset metsänomistajille ovat todennäköisesti 20–30 miljoonaa euroa.

    Artikkelin aiheet
    lumituhot
    tuhohyönteiset
    metsänhoito
    Kainuu
    Pohjois-Karjala
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua