• Essayah ehdottaa veroalea pienten metsätilojen kauppoihin

    Määräaikainen veronalennus auttaisi tilakoon kasvattamisessa, kristillisdemokraattien puheenjohtaja arvioi.
    Sari Essayahin mielestä metsäpolitiikassa pitää uskaltaa tehdä uudistuksia.
    Sari Essayahin mielestä metsäpolitiikassa pitää uskaltaa tehdä uudistuksia. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    13.9.201615:40
    Hanna Lensu

    Kristillisdemokrattien puheenjohtaja Sari Essayah ehdottaa määräaikaista kolmen vuoden veronalennusta alle 5 hehtaarin metsätilojen myyntiin.

    "Tämä auttaisi metsätilojen koon kasvattamisessa, saisi puun liikkeelle ja toisi tuloja kansantalouteen", Essayah arvioi viikonloppuna Rautalammin Pestuumarkkinoilla.

    Hän vaati, että maa- ja metsätalouden politiikan pitäisi olla nykyistä ennakoitavampaa.

    "Valitettavasti EU:n maatalouspolitiikka on lyhytsyklistä. Viime ohjelmakauden vaihteessa poliittiset päätökset venyivät lisäten merkittävästi viljelyn epävarmuustekijöitä ja aiheuttaen tukimaksatusten viiveitä sekä näin heikentäen näkymiä tilojen kehittämiseksi. Lisäksi vielä Suomen hallituksen herääminen Maaseutuviraston ongelmiin tapahtui liian myöhään", hän totesi.

    "Suomen on EU:ssa ajettava aiempaa paremmin ennakoitavaa maatalouspolitiikkaa. Tulevan ohjelmakauden sisällöstä on päätettävä hyvissä ajoin, jotta sekä tilat että virastot voivat varautua sen tuomiin muutoksiin."

    Essayah on pannut merkille myös kemerajärjestelmät ongelmat.

    "Kemera-tuet tulee saada nykyistä selkeämmin ennakoitaviksi ja rahojen riittävyys koko vuoden tukiin turvata."

    Hänen mukaansa hankkeiden käsittelyä on joustavoitettava ja tuen myöntämisvaltuus tulee määritellä uudelleen ohjelmaperusteiseksi.

    "Tämänhetkinen tilanne tuen hakusulun vuoksi on aiheuttanut paljon harmia ja vaikeuttanut metsurien työtilannetta parhaana työkautena."

    Artikkelin aiheet
    Sari Essayah
    Kristillisdemokraatit
    metsätilat
    veropolitiikka
    maatalouspolitiikka
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?