Maanomistajan velvollisuus on pitää rajalinjat auki – Mitä pitää tehdä silloin, kun rajamerkit ovat kadoksissa?

Lounaislappilaisessa lehtometsässä harppovan miehen kaulan ympärille pujotetussa narulenkissä heilahtelee paikannuslaite. Mies tähyää sitä ahkerasti. Jokin näyttäisi olevan hukassa. Mies kiertelee ja kaartelee, välillä pysähtelee saapasvarren yli ulottuvassa varvikossa lippansa alta vilkuillen, sitten taas tähystää laitettaan.

”Tässähän se onkin”, kuuluu helpottunut huokaisu.

Länsi-Pohjan metsänhoitoyhdistyksen metsäneuvoja Ilkka Ronkaisen työnä on maastossa olevien rajamerkkien eli rajapyykkien etsintä ja metsäkiinteistön rajojen määrittäminen näiden perusteella.

Ronkainen määrittää rajoja tällä kertaa siksi, että kiinteistöllä sijaitsee metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelun pystyyn ostama leimikko, ja hakattava kuvio rajoittuu naapurikiinteistöön.

”Rajojen etsintä ja niiden merkitseminen maastoon nauhoittamalla kuuluu hakkuuoikeuden haltijalle eli puun ostajalle. Tarkoituksena on ehkäistä rajarikot eli varmistaa, että hakkuita ei tehdä rajanaapurin puolelta”, Ronkainen selvittää.

Tällä kertaa homma oli helppo. Rajamerkit eivät olleet varsinaisesti kadoksissa, vaikka niitä piti etsiskellä tovi. Pikemminkin ne olivat hyvässä tallessa maaemon helmoissa.

”Toisinaan pyykkien etsimiseen kuluu aivan mahdottomasti työaikaa. Rajojen löytäminen on välttämätöntä myös leimikon suunnittelussa ja tila-arvion tekemisessä.”

Ronkainen kertoo esimerkkinä, että hänen toimialueellaan Keminmaassa maanomistajat ovat halunneet oman metsäpalstansa ulottuvan Kemijokeen. Tästä syystä alueella on lukuisia tiloja, joiden pituus on yli 10 kilometriä, mutta leveys vain 30 metriä. Rajoja siis riittää.

Jos tilan rajaa ei kaikesta etsinnästä huolimatta löydetä ennen hakkuita, hakataan varman päälle ja metsään jätetään hakkaamaton vyöhyke hukassa olevaa rajalinjaa vasten.

”Joskus hakkuukuvion ulkoreunaa erehdytään luulemaan kiinteistön rajaksi, mutta tässäkin pitää olla tarkkana”, huomauttaa Ronkainen.

Paikannuslaitteet ja kartta ovat hyvä apu rajamerkkien löytämiseen, mutta niiden käyttöön liittyy epätarkkuuksia, metsäneuvoja Ilkka Ronkainen huomauttaa. Kuva: Kari Lindholm

Kaikkien rajamerkkien löytäminen maastosta ei ole mahdollista. On arvioitu, että vähintään viidennes noin 12 miljoonasta rajamerkistä on pysyvästi hukassa, jolloin vähintään 2,4 miljoonan rajamerkin olinpaikka ei ole tiedossa.

Noin yhdeksän miljoonaa rajamerkkiä sijaitsee metsässä, ja useilta miljoonilta merkeiltä puuttuvat tarkat koordinaatit. Jos koordinaattien epätarkkuuden takia päädytään hakkaamaan naapurin metsää, hakkuuoikeuden haltija on tästäkin vastuussa.

Ronkainen huomauttaa, että paperiset ja digitaaliset kartat ovat hyvänä apuna rajojen etsinnässä. ”Niissä voi olla epätarkkuuksia ja virheitä, vaikka kartta olisi peräisin maanmittauslaitokselta.”

Paikannussatelliitin älylaitteisiin tarjoamaan paikkatietoon ei voi sokeasti luottaa. Puhelimen tai käsi-gps:n näyttämä paikkatieto voi poiketa toisinaan jopa kymmenillä metreillä todellisesta, eikä siviilikäyttöön tarkoitetun paikanninlaitteen tarkkuus riitä rajan linjaamiseen maastoon.

”Rajan todellisen paikan selvittäminen on aloitettava etsimällä ensin rajapyykit, ja tähän kartat ja paikantimet tarjoavat hyvää osviittaa.”

Maanomistaja voi hankkia maanmittauslaitokselta karttoja, joihin on merkitty maastossa olevat rajamerkit numeroin. Niistä on helppo todeta, vastaako maastosta löydetyn rajamerkin numero kartalla näkyvän pyykin numeroa.

”Pyykkikartoista näkyy sekin, jos pyykkejä on jouduttu siirtämään sivuun alkuperäiseltä paikaltaan esimerkiksi ojituksen takia”, Ronkainen sanoo.

Maastoon asennetun virallisen rajamerkin siirto on rangaistava teko, eikä siihen saa missään tapauksessa ryhtyä itse. Siirtäminen kuuluu virkavastuulla toimivalle maanmittarille.

Jos rajalinjaa ei ole raivattu auki, rajan paikan voi merkitä nauhoituksella. Kuva: Kari Lindholm

Kansalaisten tietämys maaomaisuudestaan on heikentynyt kaupungistumisen myötä huolestuttavasti. Tuore maanomistaja ei tiedä välttämättä edes sitä, missä kunnassa oma perintöpalsta sijaitsee.

Palstan sijainti ja rajojen kulku kannattaa selvittää ensi tilassa, jotta ongelmilta vältyttäisiin. Vaikka hakkuita tai hoitotöitä ei olisi suunnitteilla, on puuston terveyttä sekä myrsky-, hirvi- ja lumituhoja syytä tarkkailla.

”Palstaa kannattaa pitää silmällä myös siksi, ettei sinne perustettaisi epävirallisia kaatopaikkoja. Samalla on hyvä valvoa, etteivät naapurin hakkuut tule rajan väärälle puolelle”, metsäasiantuntija Risto Juopperi Vesilahdelta sanoo. Juopperi on toiminut 40 vuotta Metsäkeskuksen ja Otso-metsäpalvelujen tienrakennusesimiehenä Lapissa.

Jos rajamerkkejä ei löydetä maastosta, Juopperi kehottaa selvittämään rajat ensin paikallisen metsänhoitoyhdistyksen tai metsäpalveluyrityksen kanssa.

Mikäli asiasta jää vielä epäselvyyttä, maanomistaja voi tilata maanmittauslaitokselta rajankäynnin, jossa rajan paikan määrittää toimitusinsinööri. Jos rajamerkit ovat aikojen saatossa kadonneet, toimitus­insinööri merkitsee alkuperäiselle paikalle määrittämänsä rajan uusin rajamerkein.

Rajojen paikka selvitetään rajankäyntitoimituksessa viimeistään silloin, kun kiinteistö lohkotaan. Samassa yhteydessä rajalinjat raivataan auki, minkä jälkeen rajan näkyvyyttä tehostetaan vielä kepeillä ja nauhoilla. Jos koko kiinteistö vaihtaa omistajaa, rajankäyntiä ei välttämättä tarvita.

Rajankäynnin hinta vaihtelee sadoista euroista useisiin tuhansiin euroihin riippuen etsittävien ja maastoon asennettavien rajamerkkien määrästä, selvitetyn rajan pituudesta sekä rajankäyntiin osallistuneiden kiinteistöjen määrästä. Kustannukset jaetaan rajankäynnistä tulevan hyödyn mukaan rajanaapureiden kesken.

Joskus voi käydä niinkin, että vähäpuustoisen perintöpalstan rahallinen arvo jää rajankäynnin kustannusten jalkoihin. Maanmittauslaitoksen lähettämä pitkä lasku saattaa tulla yllätyksenä tuoreille maanomistajille.

Rajamerkkien löytäminen maastosta on tärkeää ennen hakkuita. Kuvassa on betonipyykki. Kuva: Kari Lindholm

Kiinteistöjen välisiä rajalinjoja on maastossa noin 1,8 miljoonaa kilometriä. Maanomista­jien lakiin kirjattu velvollisuus on pitää rajalinjat avoinna. Auki raivatut rajalinjat helpottavat metsäkiinteistön rajojen hahmottamista valtavasti. Niistä on suuri apu myös talvella, kun lumi peittää maassa olevat rajamerkit.

Juopperi toteaa, että lakia ei käytännössä noudateta tältä osin, ja valtaosa rajalinjoista onkin puuston vallassa, jolloin niitä on usein mahdotonta erottaa metsästä.

Rajalinjat kannattaa raivata yhdessä rajanaapurin kanssa 1,5 metrin leveyteen. Jos rajan avaamisesta ei päästä sopimukseen, maanomistaja saa omalla kustannuksella raivata metsämaalla sijaitsevan rajan. Naapurin suostumusta ei tarvita, mutta asiasta pitää ilmoittaa hänelle.

”Etelä-Suomen rehevillä ja nopeakasvuisilla mailla linjat kannattaisi raivata viiden vuoden välein. Pohjois-Suomessa sopiva raivausväli on noin 10 vuotta, mutta karuilla kangasmailla se voi olla huomattavasti pidempikin”, kertoo Juopperi.

Maanomistaja on vastuussa omista rajapyykeistään. Jos tiedossa on esimerkiksi kunnallistekniikan kaivu, pyykit kannattaa etukäteen etsiä ja valokuvata sekä kirjata ylös niiden numerot ja sijainnit. Jos pyykkejä katoaa kaivun yhteydessä, on kirjanpidolla helppo osoittaa, milloin ne ovat kadonneet. Reklamaatio on syytä tehdä viipymättä vahingon aiheuttajalle.

”Vastuu vahingosta on sen aiheuttajalla, mutta maanomistajien on vaikea tapahtunutta todistaa, jos kuluu vuosia siitä, kun pyykit on kaivettu sijoiltaan. Jos tekijää ei voida näyttää toteen, vahinko jää maanomistajille.”

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2020.

• Yleisimpiä raja­merkkejä ovat kivipyykit, betonipyykit ja metallista valmistetut putki- ja pulttipyykit. Puisia paalupyykkejä on maastossa etenkin soilla.
• Rajamerkeissä on numero, joka näkyy toimituskartalla ja kiinteistörekisterikartalla. Kivipyykkeihin hakattiin aiemmin myös rajan suuntia kuvaavia viivoja ja kulmia.
• Jos rajamerkki on vaarassa tuhoutua maankäytön yhteydessä, on mahdollista hakea rajankäyntitoimitus, jossa merkki siirretään turvallisempaan paikkaan.
• Ainoastaan maan­mittausinsinöörillä on lupa siirtää rajamerkkiä maastossa. Maanomistaja ei saa korvata rajamerkkiä uudella omatoimisesti.
• Maanomistajat saavat raivata maastoon merkityn vanhan rajalinjan itse, jos rajan sijainnista ei ole epäselvyyksiä. Laissa rajalinjan enimmäisleveydeksi on säädetty 1,5 metriä.