• Kolmivuorohakkuu jää Suomessa haaveeksi

    Hakkuukoneen keskimääräinen vuosityöaika on Suomessa 2 400 tuntia, Etelä-Amerikassa päästään yli 4 000 tunnin. ”Noin iso ero johtuu esimerkiksi kausivaihtelusta”, Koneyrittäjien liiton varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola sanoo.
    Sotkamon mhy:n päätehakkuu vaaramaisemassa. Monitoimikoneenkuljettaja Markus Määttä kaatoi 90-vuotiasta kuusikkoa Sotkamon Hyvölässä.
 METSÄPLUS 9.12.2013
    Sotkamon mhy:n päätehakkuu vaaramaisemassa. Monitoimikoneenkuljettaja Markus Määttä kaatoi 90-vuotiasta kuusikkoa Sotkamon Hyvölässä. METSÄPLUS 9.12.2013 Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    11.12.201309:52
    MT toimitus

    Simo Jaakkola ottaa kantaa Metsäteho Oy:n toimitusjohtajan Heikki Pajuojan näkemykseen (MT 9.12.). Pajuojan mielestä Suomessa on pohdittava, voidaanko puunkorjuun tehoa lisätä nostamalla hakkuukoneiden vuosityöaikaa.

    ”Puunkorjuun kalustossa on paljon pääomaa kiinni, siitä olen Pajuojan kanssa täysin samaa mieltä. Totta kai olisi hyvä, jos koneet olisivat mahdollisimman tehokkaassa käytössä.”

    Suomessa puunkorjuu onnistuu parhaiten talvella.

    ”Hyvissä talviolosuhteissa hakkuukonetta voidaan ajaa kahdessa ja jopa kolmessa vuorossa.”

    Kolmen vuoron tekeminen ympärivuotisesti jää Jaakkolan mukaan haaveeksi.

    ”Nykyisessä toimintaympäristössä meillä ei päästä ympärivuotisesti edes kahteen vuoroon. Jos talveksi värvättäisiin lisää työntekijöitä, niin mitä he sitten tekisivät, kun töitä ei ole?”

    Puunkorjuun tehokkuuden sijasta Jaakkola ottaisi vertailuun puunhankinnan tehokkuuden.

    ”Puunhankintamme tehokkuus on kaukana Etelä-Amerikan tasosta”, hän sanoo.

    Artikkelin aiheet
    puunkorjuu
    metsäteollisuus
    hakkuukoneet
    työvuorot
    Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle