• Saamelaiskäräjät esittää valtiolle Tenojoen kalastussopimuksen irtisanomista

    Lohenpyynti on tärkeä osa Tenon alueen saamelaisten taloutta
    Suomen ja Norjan hyväksymä Tenon kalastussopimus on ollut voimassa vuodesta 2017 lähtien. LEHTIKUVA / Tarmo Lehtosalo
    Suomen ja Norjan hyväksymä Tenon kalastussopimus on ollut voimassa vuodesta 2017 lähtien. LEHTIKUVA / Tarmo Lehtosalo 
    Metsä
    14.12.201914:03
    STT

    Saamelaiskäräjät on esittänyt Suomen valtiolle Tenojokea koskevan kalastussopimuksen irtisanomista sekä uuden sopimuksen neuvottelemiseen tähtäävän prosessin aloittamista.

    Käräjien mukaan voimassa oleva sopimus rajoittaa saamelaisten perinteisin pyyntitavoin harjoittamaa kalastusta, mikä vahingoittaa kalastusperinteen siirtymistä seuraaville sukupolville.

    Lohenpyynti on tärkeä osa Tenon alueen saamelaisten taloutta. Siihen liittyy myös paljon kielellisiä ja kulttuurisia arvoja, käräjät perustelee esityksessään. Kalastuksen väheneminen uhkaa rajoittaa esimerkiksi saamen kielen käyttöä luonnollisessa ympäristössään ja siten köyhdyttää saamen kieltä.

    "Saamelaiskäräjät katsoo, että sopimus kalastuksesta Tenon vesistössä on neuvoteltava uudelleen saamelaisten oikeuksien sekä saamelaisten perinteisten elinkeinojen harjoittamisedellytysten turvaamiseksi", käräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio sanoo tiedotteessa.

    Saamelaiskäräjien mukaan kalastussopimus myös heikentää alueelta pois muuttaneiden yhteyttä omaan yhteisöön ja kulttuuriin, sillä se rajoittaa heidän oikeuttaan perinteiseen kalastukseen.

    Saamelaiskäräjät antoi esityksen asiasta maa- ja metsätalousministeriölle torstaina.

    Suomen ja Norjan hyväksymä Tenon kalastussopimus on ollut voimassa vuodesta 2017 lähtien. Saamelaisten ohella sopimusta ovat kritisoineet alueen yrittäjät, matkailijat ja kesäasukkaat.

    Saamelaisten kalastusoikeuksia Pohjois-Lapin vesistöissä on käsitelty tänä vuonna myös oikeudessa. Lapin käräjäoikeus tunnusti maaliskuussa oikeuden kalastaa ilman lupaa omassa kotijoessaan viiden saamelaisen perusoikeudeksi.

    Oikeus otti kantaa kalastustapauksiin Utsjoessa ja Vetsijoessa. Ne tapahtuivat ilman Metsähallituksen myöntämää kalastuslupaa tai sallitun kalastuskauden ulkopuolella. Korkein oikeus myönsi syyttäjälle tapauksista valitusluvan syyskuussa.

    Artikkelin aiheet
    Saamelaiskäräjät
    Tenojoen kalastussopimus
    kalastus
    saamelaiset
    Lappi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio