• Käytännön testi paljastaa: Klapi kuivuu yhtä hyvin asennosta riippumatta, mutta tämä asia on tärkeä muistaa

    Viikkojen epätieteellisen, mutta sangen mielenkiintoisen testin tulos oli yksiselitteinen: asennolla ei ollut merkitystä näiden koivuklapien kuivumisessa, Sami Suojanen kirjoittaa.
    Kuormalavoilla voi näppärästi nostaa klapit irti maasta.
    Kuormalavoilla voi näppärästi nostaa klapit irti maasta. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Metsäenergia
    4.4.202419:00
    Kolumni
    Sami Suojanen

    Pitihän se testata. Kuuntelin aikani viisastelua siitä, kuinka klapit on aseteltava kuivumista varten. Pinossa halkaisupinta pitäisi kuulemma asetella ylöspäin ja tuohi (kaarna) alaspäin parhaan lopputuloksen eli riittävän kuivien polttopuiden tekemiseksi.

    Tästä on jo vuosia. Muistiinpanoni eivät enää ole tallessa, mutta muistikuvat ovat vahvat.

    Katkoin tuoreet, halkaisijaltaan runsaan kymmensenttiset koivurangat perinteiseen noin 33 senttimetrin mittaan. Halkaisin pätkityt koivut kahteen, neljään ja kahdeksaan osaan.

    Asettelin numeroidut klapit pinoon tuohi ylös- ja alaspäin. Testiklapit olivat pinon yläosassa, mutta eivät aivan pinnassa. Niiden päällä oli muutama kerros testiin kuulumattomia klapeja.

    Sitten alkoi armoton mittaaminen. Kerran viikossa toukokuun alkupuolelta lähtien juhannukseen asti mittasin kosteusmittarilla testipalikoiden kosteuden. Tökin mittarin piikkejä klapeihin halkaisupinnan puolelta ja tuohen läpi.

    Viikkojen epätieteellisen, mutta sangen mielenkiintoisen testin tulos oli yksiselitteinen: asennolla ei ollut merkitystä näiden koivuklapien kuivumisessa. Oli tuohi ylös- tai alaspäin, lopputuloksena oli kuta kuinkin yhtä kuiva polttopuu.

    Käytän tässä ilmaisua kuta kuinkin, koska näytteiden määrä oli rajallinen ja mittauksissa on aina oma virhemarginaalinsa.

    Pienimmiksi halkaistut klapit kuivuivat nopeammin, mutta viikkojen kuluessa isommaksi jätetyt testipuut ottivat ohuemmat testipalikat kiinni. Lopputuloksena olivat riittävän tasalaatuiset polttopuut lämmityskautta varten.

    Tämän testin jälkeen olen unohtanut klapien suunnan tuijottelun klapien pinoamisessa. Sen sijaan olen keskittynyt huolehtimaan ilmankierrosta pinojen ala- ja yläpuolella sekä sivuilla pinojen välissä. Klapit ovat olleet trukkilavojen päällä irti maasta ja katoksen alla sateelta suojassa.

    Moni tekee polttopuita maalis–huhtikuussa. Sallittakoon tässä henkilökohtainen muistelo noin 45 vuoden takaa, kun silloin innokas teinipoika oli auttamassa mökin polttopuusavotassa.

    Muutaman onnistuneen halkaisun jälkeen kirves osui vain osittain työstövuorossa olleeseen pölliin, ja teräväksi hiottu kirves (muistaakseni kellokoskelainen) päätyi vasempaan sääreen polven alapuolelle.

    Yritin aluksi piilotella vahinkoa, mutta verta tuli sen verran paljon, että pääsiäisen viettoon tuli muutos ja käynti Uudenkaupungin terveyskeskuksen ensiavussa.

    Nyt säären tikit muistuttavat varovaisuuden ja huolellisuuden merkityksestä klapien teossa. Muistakaa tekin olla varovaisia käytätte sitten kirvestä tai klapikonetta. Itse heilutan yhä kirvestä, klapikoneen annoin pois yhden kokeilukerran jälkeen. Hermoni eivät kestäneet hitaasti liikkuvaa hydraulisylinterin vartta.

    Lisää aiheesta
    • Moni omakotiasukas innostui lämmittämään puulla, kun sähkön hinta alkoi nousta. Siitä huolimatta pientalojen lämmitykseen kuluu monin paikoin yhä vähemmän puuta, kun rakennuskanta uusiutuu ja vanhoja taloja remontoidaan.

      Sähkö ja lämmitys | Savu sakenee kaupungeissa kylmillä ilmoilla terveydelle haitallisiin lukemiin – maaseudulla puulämmitys on saattanut jopa vähentyä

      Tilaajalle
    • Ennen Juha Tuunanen teki koivusta vaneria, mutta nyt polttopuuta. Molemmille jalosteille löytyy paikkansa markkinoilta. Punkaharjulaisyrityksen toimipiste on Parikkalassa.

      Energia | Vaneritehtaalta klapikauppiaaksi – polttopuuyrittäjä työllistää nyt itsensä lisäksi viisi muuta

      Tilaajalle
    • Euro per klapi ei riitä, jos niitä ostaa Loviisan Nesteeltä. Lisäksi klapeja mainostetaan halkoina.

      Energia | Ovatko tässä Suomen kalleimmat polttopuut? Euro on näillä hinnoilla pikkuraha yhden klapin ostoon

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Palaxilla oli esillä uutuusmalli D420 Pro. Kyseessä on 18 tuuman laipalla varustettu pilkekone, jonka kitaan oikeasti sopii 42-senttinen puu.

    Koneviesti | Palaxin D420 on uusi järeämpi klapikone 18 tuuman sahakatkaisulla

  • Uniforestin Titan 36/12 -pilkekone esiteltiin FinnMETKOssa nollasarjan mallina. Se on kehitetty vastaamaan pohjoismaisiin tarpeisiin silloin, kun pilkottava puu ei ole erityisen järeää.

    Koneviesti | Eurooppalaiset klapikoneet tulevat entistä laajemmin kilpailemaan suomalaisvalmistajien kanssa

  • Koneviesti | Exator SplitMate tekee klapeja ilman käsin kääntelyä – sopivalla peruskoneella tehokas laite isojen puiden pilkontaan

    Tilaajalle