• Tutkimusraportti ja parisuhdeopas: Tuhannen kilometrin melontaseikkailu hämmästyttää ja ihastuttaa

    Panu Kunttu ja Sanna-Mari Kunttu: Kaikki luodon linnut. 377 sivua. Nemo.
    Kuva: Robert Seger
    Metsä|Luonto
    27.9.202212:30
    Arvio
    Suvi Jylhänlehto

    Saaristossa asuvan tutkijapariskunnan Panu ja Sanna-Mari Kuntun Kaikki luodon linnut imaisee ensisivuilta mukaan seikkailuun, jota lukiessa on välillä itsekin pidäteltävä hengitystä. Meriveden pärskeet pystyy lähestulkoon aistimaan.

    Kuntut toteuttivat pitkäaikaisen haaveensa ja meloivat yli tuhat kilometriä Salosta Utön ja Ahvenanmaan länsipuolen kautta Poriin. Matkalla he laskivat linnut saarista ja luodoilta jäljitellen Pentti Linkolan tutkimusretkeä vuonna 1974.

    Kirja on paitsi ansiokas kertomus saaristoluonnon muutoksista myös kertomus intohimosta, päättäväisyydestä ja luottamuksesta.

    Tietokirjassa olisi ainesta myös parisuhdekirjaksi. Miten ihmeessä pariskunta selviää yhteisestä urakasta ilman riitoja, kun toisen seurassa on tiiviisti yötä päivää seitsemän viikkoa?

    Kunttujen samat arvot jakava kumppanuus ja keskinäinen arvostus sekä toiseen tukeutuminen ovat ihailtavia seikkoja. Koettelemuksia riittää pikkutapaturmista sekä syöksyvirtaukselta suojautumiseen puuttomalla ulkosaariston luodolla että laiduntavilta eläimiltä pakenemiseen.

    Luonnonsuojelijana ja toisinajattelijana tunnettu Linkola teki matkan soutuveneellä perheensä kanssa. Silloinen vaimo Aliisa souti ja Pentti kiikaroi, 10- ja 12-vuotiaat tyttäret pitkästyivät ja kastuivat kyydissä. Mielenkiintoista olisi lukea myös Linkolan perheen naisten kokemukset samaiselta tutkimusretkeltä.

    Instagram-aikakaudella on tottunut, että kokemuksia kesälomamatkoista raportoidaan reaaliaikaisesti runsain kuvin ja vähäisin sanoin. Siksi tuntuu virkistävältä lukea matkakertomusta ilman kuvia. Myrskyt ja auringonlaskut sekä pienet luotojen untuvikot saa itse kuvitella – tai lähteä omin silmin katsomaan.

    Kirjan luettua ei voi olla pohtimatta suomalaista mökkikulttuuria lieveilmiöineen ja ihmistä meriekosysteemin hämmentäjänä.

    Teksti on miellyttävää, jopa runollista. Kertojat puhuvat molemmista kolmannessa persoonassa, mikä aluksi tuntuu oudolta. Väliin olisin kaivannut esimerkiksi päiväkirjamerkinnöin selkeyttä kumman ajatuksista on kyse ja mitä juuri hän siinä tilanteessa tunsi. Toisaalta yhteinen kirjoitusprosessi todistaa saumatonta yhteistyötä, joka jatkui vielä matkan jälkeenkin.

    Aivan kuten Kuntut ahmivat kilometrejä merellä, lukija ahmii sivuja. Linnuston muutoksen ohella kirjassa on paljon kiintoisaa tietoa esimerkiksi maankohoamisesta, sääilmiöistä, melontavarusteista, ravitsemuksesta, varautumisesta ja palautumisesta.

    Kirjan luettua ei voi olla pohtimatta suomalaista mökkikulttuuria lieveilmiöineen ja ihmistä meriekosysteemin hämmentäjänä.

    Lisää aiheesta
    • Utön valko-punainen majakka ja siihen liittyvät tarinat kestävät useamman kuuntelukerran, kertoo paikallinen matkailuyrittäjä Hanna Kovanen.

      Matkailu | Linnut ja tarinat vetävät matkailijoita Utöhön – "Vaikka sama henkilö olisi edellisvuonna kuullut jonkin tarinan, hän pyytää usein kertomaan sen uudelleen"

    • Harri Högmander on harrastanut lintujen bongausta jo teinipojasta saakka. Viikko sitten viikonloppuna hän kiikaroi Jyväskylän Tuomijärven lintutornissa.

      Ympäristö | Lintuharrastaja on lähes väistämättä myös tilastonikkari

    • Varpusten määrä on vähentynyt valtakunnallisesti viime vuosikymmeninä.

      Ympäristö | Mihin katosivat varpuset?

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle