Lukijalta: Luontokato on Suomessa puhtaasti ideologinen väline

Ex-ministeri Maria Ohisalo haki luontokadon vaaliaseeksi Kanadasta luontokonferenssista juuri ennen eduskuntavaaleja. Luonto kärsii maapallolla voimakkaasti ylikansoituksesta ja ilmaston muutoksesta.

Suomessa ”luontokato” on täysin väärä termi. Se kuvaa korkeintaan pääkaupunkiseudun ja Tampereen seudun tilannetta, jossa rakennusten ja liikenneväylien alle jäävä luonto todellakin katoaa.

Muistamme takavuosilta Natura 2000 -kiihkon, jossa hyvin kovakouraisesti ja yksityistä omistusoikeutta väheksyen luotiin suojelualueita, joilla sanottiin turvattavan luonnon monimuotoisuutta. Ohisalon nyt masinoimassa luontokatoviestinnässä ”unohdetaan” jo olevat Natura-alueet täysin. Niitä on 13 prosenttia Suomen maapinta-alasta. Niistä saataisiin 50 kilometriä leveä kaista läpi maamme, Hangosta Utsjoelle.

Kaipaan tieteellisiä selvityksiä Suomen Natura -alueiden merkityksestä luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä. Onko niillä mitään merkitystä?

Olen seurannut tarkasti luontoa 1960-luvulta asti Satakunnassa ja Pirkanmaalla. Eläin ja kasvilajistot ovat koko ajan muutoksessa ja keskinäisessä kilpailussa. Toiset lisääntyvät ja toiset voivat vähetä. Suuri muutos on tapahtunut vesistöjen rannoilla. Aikaisemmin karjaa laidunnettiin ranta-alueilla. Rannat pysyivät avoimina ja se rajoitti rehevöitymistä. Erityisesti karjasta hyötyivät kalat, kahlaajat ja monet hyönteissyöjälinnut.

Maatilallamme on tänä vuonna kolmen hehtaarin lohko kesantoa, joka kylvetään heinälle elokuussa. Rikkaruohopesäkkeet ovat vallanneet osa siitä. Tein kierroksen lohkolla ja yllätyin alueen lintu- ja eläinmäärästä. Ensimmäiseksi törmäsin ilokseni peltopyypesueeseen, joka ilmoitti häirinnästäni kovaäänisesti. Parinkymmenen yksilön töyhtöhyyppäparvi ilmoitti myös tyytymättömyytensä siihen, että liikuin heidän alueellaan.

Fasaanipoikue lähti viilettämään saunakukkapuskien takaa. Rusakoiden pyrähtely sinne tänne vaikeutti niiden määrän laskemista. Tuulihaukka räpytteli yllä, kyttäsi varmaan leivosien varttuneita poikasia tai myyriä. Hiljainen kuovi lähti lentoon. Lähdepaikalle oli asettunut hyvin äänekäs rantasipiperhe. Metsäkaurisemo vartioi lohkon metsänreunassa, vasa ei ollut näkyvissä.

Ohisalon luontokato ei ole vielä ehtinyt meidän kesannolle!

Todellisia luontokatoesimerkkejä on Suomessa onneksi vähän. Mieleen tulee jo mainitut kaupunkiseudut ja räikeimpänä merimetsojen tuhoamat saaret ja rannat.

Jukka Tuori

agronomi, luonnon tarkkailija

Huittinen