• Lämmin jahtipäivä voi olla riski metsästyskoiralle – kuumuus voi aiheuttaa jopa hengenvaaran

    Alkukauden jahtipäivät ovat usein lämpimiä, tämä voi olla riski metsästyskoiran hyvinvoinnille.
    Koiran vointia tulee tarkkailla lämpimänä jahtipäivänä.
    Koiran vointia tulee tarkkailla lämpimänä jahtipäivänä.  Kuva: Lari Lievonen
    Metsä|Erä
    9.8.202421:00
    Eija Vallinheimo

    Kennelliitto muistuttaa huolehtimaan koiran hyvinvoinnista helteillä. Lämpimällä säällä koiralta ei saa vaatia samaa suoritusta kuin viileämmällä ilmalla.

    Koiran vointia tulee tarkkailla, sillä intoaan puhkuva koira ei välttämättä ymmärrä omaa parastaan.

    Nestevajaus lisää kuumuudesta johtuvan uupumuksen riskiä. Metsästyskoirilla nesteytykseen kannattaa kiinnittää jo ennen metsälle lähtemistä. Myös maastossa koiralle tulee tarjota viileää vettä. Vettä on hyvä tarjota pieniä määriä kerrallaan, jolloin koira ylläpitää nestetasapainonsa paremmin. Koirille on tarjolla myös erilaisia palautusjuomia, joista koira saa energian ja nesteen lisäksi tarvittavia vitamiineja ja kivennäisaineita.

    Tauolla koiran karvapeitettä voi kastella, varsinkin vatsan ja tassujen kasteleminen viilentää koiran oloa tehokkaasti. Koiralle voi tarjota myös viilennysalustaa tai vedellä kostutettua pyyhettä.

    Mikäli koira on uupuneen oloinen, läähättää voimakkaasti kieli roikkuen tai pyrkii makuulle, koira kärsii lämpöuupumuksesta. Lämpöuupumuksesta koira selviää yleensä viilennyksellä, mutta jos koiran lämpötila pääsee nousemaan yli 40 asteeseen, on toimittava nopeasti. Jos koiran ruumiinlämpö nousee 41 asteeseen, tila on hengenvaarallinen.

    Kennelliitto muistuttaa, että lämpöhalvauksen oireita ovat läähätys, apaattisuus, levottomuus, horjahtelu, kuolaaminen, kirkkaanpunaiset limakalvot, oksentelu ja ripuli. Koira voi mennä pahimmillaan shokkiin tai tajuttomaksi.

    Lämpimän sään vinkit

    Älä jätä koiraa hetkeksikään kuumaan autoon.

    Tarkkaile koiran vointia.

    Muista tauot, koiran juottaminen ja viilennys.

    Nuoret ja vanhat koirat ovat alttiimpia lämmön aiheuttamalle rasitukselle.

    Lähde: Agria eläinvakuutus

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle