• Näin kohennat metsänhoitosi kannattavuutta: Yksi konsti on yli muiden

    Leimikon kilpailuttaminen on tärkein keino parantaa oman metsän kannattavuutta, mutta paljon muutakin voi tilipussin pulskistamiseksi tehdä.
    Tilaajalle
    Istutus kannattaa tehdä hakkuun jälkeen mahdollisimman pian, jotta taimet lähtevät nopeasti kasvuun.
    Istutus kannattaa tehdä hakkuun jälkeen mahdollisimman pian, jotta taimet lähtevät nopeasti kasvuun. Kuva: Vesa-Matti Väärä
    Metsä
    5.3.202208:00
    Jouko Kyytsönen

    Oman metsän kannattavuutta voi kohentaa kymmenin eri keinoin, mutta tärkeintä on hoitaa puukauppa huolellisesti ja kilpailuttaa leimikko, kenttäjohtaja Timo Leskinen MTK:n metsälinjalta sanoo.

    ”Isosta myyntierästä saa paremman hinnan. Hinnan lisäksi on syytä ottaa huomioon tukin katkonta, toiset firmat saavat arvokasta tukkia enemmän talteen kuin toiset. Monesti järkevää on käyttää apuna ammattilaista metsänhoitoyhdistyksestä.”

    Leskinen muistuttaa, että leimikosta kannattaa silmäillä, onko mukana erikoispuuta, esimerkiksi oksatonta, järeää tyvitukkia tai pylväitä.

    Ennen ensiharvennusta kannattaa tehdä ennakkoraivaus jo ennen kilpailutusta. ”Yleensäkin kannattaa maksimoida tulot. Niiden osuus kannattavuudesta on yli 80 prosenttia ja kustannusten alle 20 prosenttia”, Leskinen sanoo.

    Päätehakkuiden ja toisen harvennuksen ajankohtaa kannattaa miettiä tarkkaan ja myydä silloin, kun hinta on korkealla. Sen sijaan etenkin ensiharvennukset kannattaa tehdä metsän ehdoilla eli harventaa juuri silloin, kun puusto sitä vaatii.

    Toisessa harvennuksessa kannattaa usein käyttää yläharvennusta eli ottaa myös isoimpia puita pois.

    Uudistushakkuita voi tehdä metsän mukaan monipuolisesti joko uudistushakkuin tai jatkuvan kasvatuksen menetelmillä, mikä sopii usein soille ja karuille paikoille.

    ”Kiertoajan pituus on tärkeä, nykyisin tietyt firmat hakkaavat puustoa jo turhan nuorena arvokasvun ollessa parhaimmillaan”, Leskinen sanoo.

    Kun päädytään avohakkuuseen, muokkaus ja istutus kannattaa tehdä mahdollisimman pian. Silloin taimet lähtevät nopeaan kasvuun, mikä helpottaa taimikonhoitoa eikä tyhjiä vuosia tule.

    Karummilla alueilla kannattaa hyödyntää äestystä, kylvöä tai luontaista uudistamista, rehevämmillä laikkumätästys ja istutus on hyvä menetelmä.

    Taimikonhoito raivaussahalla tulee tehdä ajallaan: ”Siinä ei saa myöhästyä, muuten kustannukset kasvavat rajusti myöhemmin.”

    Metsä kannattaa kasvattaa useimmiten sekapuustona. Puulajia valittaessa on syytä ottaa huomioon hirvet sekä juurikääpä. Lahoa kuusikkoa ei pidä uudistaa kuuselle. Oikea-aikaisella taimikonhoidolla voidaan vähentää hirvituhoja.

    Lannoituksella voidaan nostaa kasvua ja kannattavuutta reippaasti, mutta kohteet tulee miettiä tarkkaan. Typpilannoitus voi nopeuttaa tyvilahon etenemistä kuusikoissa. Joissakin nuorissa kuusikoissa terveyslannoitus eli lähinnä boorin lisääminen on tarpeen.

    Turvemailla pitää miettiä kunnostusojituksen tarve. ”Täytyy muistaa, että puusto myös haihduttaa runsaasti.”

    Tieverkosto on Leskisen mielestä Suomessa hyvä, mutta tien tai talvitien pohjan rakennus voi olla tarpeen joissakin kohteissa. Myös varastopaikkojen suunnittelu, lyhyt kuljetusmatka ja hyvä lastauspaikka tuovat leimikolle lisäeuroja.

    Artikkelin aiheet
    metsanhoito
    puukauppa
    leimikon kilpailutus
    kannattavuus
    metsänhoitoyhdistys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle