
Lakiesitystä Metsähallituksen metsätalousliiketoiminnan yhtiöittämisestä valmistellaan kovalla kiireellä maa- ja metsätalousministeriössä.
"Tahtotila on sellainen, että lakiesitys saadaan vietyä eduskuntaan vielä lokakuun aikana", vakuuttaa hallitusneuvos Vilppu Talvitie maa- ja metsätalousministeriöstä.
Kova hoppu on herättänyt arvostelua, sillä kyseessä on iso muutos Suomen kansallisomaisuuden hallinnassa. Lakivalmistelua on syytetty myös salailusta.
Tietoa eduskuntaan vietävän lakiesityksen sisällöstä ei ole arvostelijoiden mielestä juurikaan tihkunut. Talvitien mukaan aika ei riitä tavanomaisen lausuntokierroksen järjestämiseen.
Ministeriö järjestää kuitenkin nopealla tahdilla kolme kuulemistilaisuutta. Niistä ensimmäisen on määrä olla ensi maanantaina Helsingissä. Muut ovat Oulussa ja Rovaniemellä.
"Salakähmäinen valmistelu on ollut arvostelumme keskeisiä kohteita, eikä asia ole miksikään muuttunut", sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava.
Hän on kuullut epävirallisesti, että Luonnonsuojeluliitolta odotetaan puheenvuoroa maanantain tilaisuudessa, mutta virallista kutsua ei ollut vielä saapunut tiistai-iltapäivään mennessä.
"Puhumattakaan siitä, että meillä olisi lakiesitys, jota pitäisi kommentoida."
Sulkava katsoo, että kutsu ilman kommentoitavaa lakiesitystä ei riitä.
"Sitten pitää varmaankin sanoa kutsulle, että kiitos, mutta ei kiitos. Ei ole edellytyksiä lähteä kuultavaksi asiassa, josta ei ole saanut riittävää tietoa."
Metsähallituslakia on valmisteltu jo vuosia. Talvitien mukaan asiasta on järjestetty kuulemisia ja lausuntokierroksia.
Tarkoituksena on muodostaa Metsähallituksesta valtion erityisliikelaitos ja eriyttää markkinaehtoinen metsätaloustoiminta tytäryhtiöön, joka kulkee työnimellä Valtion metsätalous Oy.
Valtion maa- ja vesiomaisuus säilyisi Metsähallituksen suorassa omistuksessa, ja tällä olisi edelleen yhteiskunnallisia velvoitteita. Ne liittyvät virkistyskäyttöön, luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen sekä poronhoitoon.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
