• Nyt tuli lopullinen päätös ‒ Veitsiluodon saha suljetaan pysyvästi

    Stora Enson mukaan sahan lakkauttaminen ei vaikuta yhtiön puunhankintaan Pohjois-Suomessa.
    Veitsiluodon tarina loppuu.
    Veitsiluodon tarina loppuu. Kuva: Stora Enso
    Metsä|Metsäteollisuus
    16.9.202612:23
    Jussi Vehkala

    Stora Enso sulkee Veitsiluodon sahan Kemissä pysyvästi. Yhtiö on saanut päätökseen elokuussa aloitetut muutosneuvottelut, kerrotaan yhtiön tiedotteessa.

    Yhtiö ilmoitti elokuussa suunnittelevansa sahauksen lopettamista Veitsiluodossa.

    Sahan sulkemisen myötä Veitsiluodosta poistuu noin 60 työpaikkaa.

    Henkilöstö on ollut lomautettuna elokuun alusta lähtien, eikä tuotantoa enää käynnistetä lomautusjakson päätyttyä lokakuun alussa.

    Sahausta keskitetään jatkossa Stora Enson muille sahoille. Yhtiön mukaan Veitsiluodon sulkeminen ei juurikaan vaikuta sen puunhankintaan tai puunkulutukseen Pohjois-Suomessa.

    Stora Enso perustelee sulkemista tarpeella parantaa Pohjois-Suomen sahaustoimintansa tehokkuutta, kannattavuutta ja kilpailukykyä. Yhtiö arvio sahaliiketoiminnan kannattavuuden pysyvän haastavana muun muassa tukkipuun korkeiden kustannusten vuoksi.

    Yhtiö kertoo pyrkivänsä löytämään työntekijöille uusia tehtäviä muun muassa muilta toimipaikoiltaan.

    ”Teemme tiivistä yhteistyötä Stora Enson muiden toimipaikkojen, Meri-Lapin työllisyysalueen ja muiden sidosryhmien kanssa, jotta mahdollisimman moni työntekijöistämme työllistyisi uudelleen”, sanoo Stora Enso Oulun liiketoimintayksikön johtaja Matti Lielahti.

    Lisää aiheesta
    • Muun muassa Ruotsin metsäteollisuus toivoo uuden hallituksen luovan metsänomistajille varmuutta jatkaa investointeja metsiinsä. Kuvituskuva.

      Metsäpolitiikka | ATL: Näitä asioita Ruotsin metsäsektori haluaan maan seuraavalta hallitukselta

    • Ruotsi keskittää ennallistamistoimet Natura 2000 -kohteisiin.

      Metsäpolitiikka | Ruotsi tinkii metsien suojelun kasvattamistavoitteista ‒ ”EU:n vaatimuksia ei pidä ylitulkita”

      Tilaajalle
    • Metsä Groupin Äänekosken tehdas. Kuvituskuva.

      Metsäteollisuus | Metsäteollisuudesta yllättävän hyviä lukuja

    • Puuta matkalla tehtaalle. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Metsätalouden kannattavuuden pitää perustua puun hintaan, ei verohelpotuksiin

    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    Veitsiluodon saha
    sulkeminen
    saha
    työllisyys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa