• Vesilinnuilla lintuinfluenssa ei välttämättä aiheuta silminhavaittavia oireita − jos oireita esiintyy, nämä ovat tyypillisimmät

    Vesilinnun olemuksesta ei voi välttämättä päätellä sitä, onko sillä lintuinfluenssaa.
    Tilaajalle
    Lintuinfluenssa on tyypillisesti vesilintujen tauti. Jotkut vesilinnut voivat kantaa tartuntaa myös itse sairastumatta.
    Lintuinfluenssa on tyypillisesti vesilintujen tauti. Jotkut vesilinnut voivat kantaa tartuntaa myös itse sairastumatta.  Kuva: Johanna Kokkola
    Metsä|Erä
    7.8.202317:45
    Eija Vallinheimo

    Ruokavirasto muistuttaa, että jos alueelta on löytynyt useita kuolleita lintuja tai löytyy lintuja, joilla on vakavaan sairauteen viittaavia oireita, ei vesilintujen metsästys alueella ole tuolloin suositeltavaa. Mikäli tarkempia ohjeita ei tule, tulee metsästäjän arvioida tautiriski omalla paikallaan.

    Lintuinfluenssaepidemian painopiste on kesällä 2023 ollut lokeilla, erityisesti naurulokilla, mutta myös harmaalokeilla on todettu tartuntoja. Riistalinnuista lintuinfluenssan kannalta merkittävimmän ryhmän muodostavat sorsien heimoon kuuluvat koko- ja puolisukeltajat, haahkat, sotkat, koskelot sekä hanhet. Tänä vuonna H5N1-tartuntoja on havaittu riistalinnuista toistaiseksi vain haahkoilla ja kanadanhanhella.

    Ruokaviraston mukaan kaikki lintuinfluenssavirusta kantavat vesilinnut välttämättä oireile näkyvästi eikä oireiden perusteella tautia ei voi todeta. Oireet linnuilla vaihtelevat viruksen patogeenisuuden, lintulajin, lintujen iän, elinolosuhteiden ja vastustuskyvyn mukaan.

    "Vesilinnuilla virus saattaa olla aiheuttamatta mitään oireita, jolloin ne levittävät tautia kauas lähtöpaikalta. Kyyhkysillä tautiin arvioidaan puolestaan olevan matala immuunivaste, eivätkä ne levitä virusta yhtä tehokkaasti", kertoi Eläinten Terveys ETT:n ry:n asiantuntijaeläinlääkäri Hannele Nauholz aiemmin keväällä.

    Linnuilla tyypillisiä oireita ovat apaattisuus, ruokahaluttomuus ja pään alueen turvotus. Myös hengitystieoireita ja ripulia saattaa esiintyä. Joissakin tapauksissa esiintyy keskushermosto-oireita, kuten asentovirheitä ja epänormaaleja liikkeitä. Taudin eteneminen voi olla kuitenkin erittäin nopeaa, jolloin ei linnulla välttämättä ehdi olla mitään oireita ennen linnun menehtymistä.

    Taudin itämisaika linnuilla vaihtelee muutamasta tunnista kahteen viikkoon, mutta on yleensä noin 3–5 vuorokautta.

    Lopullinen diagnoosi vaatii viruksen osoittamisen eläimen eritteistä tai kudoksista ja sen taudinaiheuttamiskyvyn määrittämisen. Lintujen verestä voidaan tutkia vasta-aineita eli sitä, onko kyseinen eläin kohdannut taudinaiheuttajan aiemmin ja puolustautunut sitä vastaan.

    Suomen riistakeskus muistuttaa, että lintuinfluenssaepidemia ja sen myötä viranomaisten määräykset ja suositukset voivat muuttua nopeasti.

    Erityisesti vesilinnustajia, pienpetopyytäjiä ja metsästyskoiria kouluttavia kehotetaan seuraamaan uutisointia aiheesta, toimimaan vastuullisesti ja huomioimaan viranomaisten suositukset toiminnassaan.

    Lisää aiheesta
    • Ihmisten ja koirien terveyden suojaamiseksi Ruokavirasto suosittelee  ettei ilmeisillä lintuinfluenssa-alueilla metsästettäisi.

      Erä | Ruokavirasto suosittelee, ettei vesilintuja metsästettäisi alueilla tai paikoissa, joilla on todettu lintujen joukkokuolemia tai lintuinfluenssaa

    • Sari Essayah kommentoi lintuinfluenssatilannetta vesilintujen metsästysajan alkamisen kynnyksellä.

      Erä | Ministeri Essayah luottaa viranomaistyöhön lintuinfluenssan huomioinnissa metsästyksessä: "Tämä ei ole poliittista päätöksentekoa"

      Tilaajalle
    • Säilörehun keräämisessä tulee tänä vuonna huomioida myös lintuinfluenssa.

      Eläintaudit | MTK Keski-Pohjanmaa toivoo jokaiselta vastuunkantoa lintuinfluenssan taltuttamiseksi

    • Lintuinfluenssavirukset voivat olla mahdollisia pandemian synnyttäjiä, jos virus muuntuu ihmisestä toiseen leviäviksi.

      Eläintaudit | Suomessa itsenäistymisen jälkeen riehunut espanjantauti oli ihmiseen tarttuvaksi muuntunut lintuinfluenssa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle