• Vastuullisille tekstiilikuiduille on kysyntää – puupohjaiset vaihtoehdot etenevät kohti kaupallistamista

    Puusta valmistettujen tekstiilien kehitys ottaa askelia suomalaisen Spinnovan ­johdattama, mutta läpimurtoa odotetaan yhä. Nykyinen tekstiilituotanto saastuttaa ­ympäristöä, kuluttaa energiaa ja tuottaa jätettä valtavia määriä.
    Tilaajalle
    Suomessa on useita toimijoita, jotka ­kehittävät puupohjaisia tekstiilikuituja. Kuvan kangas on valmistettu Aalto-yliopiston ja Helsingin ­yliopiston kehittämällä ­ioncell-menetelmällä.
    Suomessa on useita toimijoita, jotka ­kehittävät puupohjaisia tekstiilikuituja. Kuvan kangas on valmistettu Aalto-yliopiston ja Helsingin ­yliopiston kehittämällä ­ioncell-menetelmällä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäteollisuus
    16.7.202213:00
    Aura Pilkama

    Sellusta ja muista biomateriaaleista valmistetuista kuituinnovaatioista on tippunut uutisia viime vuosina tasaisesti, mutta vielä Suomessa ei ole tehdasta, joka valmistaisi selluloosasta uuden tekno­logian tekstiilikuitua.

    Uusin askel innovaatioiden kaupallistamisessa on jyväskyläläisen Spinnovan aloittama yhteistyö ruotsalaisen tekstiilivärjäysyritys Imogon kanssa. Yritysten tavoitteena on hyödyntää uutta tekstiilin­värjäysteknologiaa Spinnovan valmistamissa tuotteissa tämän vuoden aikana.

    Viime vuonna yritys kertoi yhteistyöstään vaateketju H&M:n kanssa, ja aiemmin Spinnova on kehittänyt materiaalejaan muun muassa vaatevalmistajien Marimekon, Bestsellerin ja Bergansin kanssa. Puukuidusta valmistetusta tekstiilistä ovat olleet kiinnostuneita myös urheiluvaatteita valmistavat Adidas ja The North Face.

    Spinnovan mukaan sen tuottama kuitu ei sisällä mikromuoveja ja kuidun valmistuksessa käytetään 99 prosenttia vähemmän vettä kuin perinteisessä puuvillan tuotannossa. Uutta kuitua voidaan valmistaa yhtiön teknologialla puun lisäksi jätevirroista kuten nahka- ja tekstiilijätteestä.

    Vastuullisesti tuotetuille tekstiilimateriaaleille on nyt kysyntää, mutta uusien teknologian läpimurtoa odotetaan yhä kaupallisessa tuotannossa. Puupohjaiset tekstiilikuidut ovat selluloosamuuntokuitua, jota valmistetaan puubiomassasta.

    Spinnova rakentaa tällä hetkellä kehräämöä Muurameen. Jyväskylään valmistuu sellujätti Suzanon kanssa yhteistyössä kuitutehdas, jonka tarkoitus on tuottaa Spinnovan puupohjaista kuitua jatkojalostettavaksi. Yhtiö on kertonut, että sen tavoitteena on kasvattaa vuosituotantoa miljoonaan tonniin reilussa kymmenessä vuodessa. Kuitu on tarkoitus saada kansainvälisten tekstiilityritysten käyttöön kahdessa vuodessa.

    Suomessa toimii muitakin alan pioneereja. Kesäkuussa Stora Enso kertoi vuokraavansa osan Kemin Veitsiluodon tehdasalueesta tekstiiliteknologiayritys Infinited Fiber Companylle. Yritys aikoo valmistaa entisessä paperikonehallissa tekstiili­jätteestä uutta kuitua.

    Metsä Groupiin kuuluva Metsä Spring kehittää biopohjaisia tekstiilejä Äänekoskella ja konepajayhtiö Valmet toimittaa laitteita Ruotsissa sijaitsevalle tekstiilinkierrätyslaitokselle.

    Lue myös:

    Jenni Haukion koivusta valmistettu iltapuku on vielä erittäin kallis – ioncell-kuitu voi olla kaupoissa kuuden vuoden kuluttua

    Puukuituvaatteilla veden tuhlausta, ympäristömyrkkyjä ja mikromuovia vastaan – koivu käy tuotekehityksen kilpajuoksua eukalyptuksen kanssa

    Artikkelin aiheet
    Spinnova
    puupohjaiset tekstiilikuidut
    vastuullisuus
    tekstiiliteknologia
    kiertotalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa