• Hunajalla houkuttelu on karhunpalvelus

    Metsä
    16.5.202015:33
    Sari Penttinen

    Suomen karhukannan kasvua ymmärtää maallikkokin pitää huikeana menestystarinana. Karhuja on Suomessa Luonnonvarakeskuksen tuoreen arvion mukaan ennätyksellisen paljon ennen tulevaa metsästyskautta, 2 300–2 500 yksilöä.

    Vielä 1970-luvun lopulla karhuja oli noin 300 ja 2000-luvun alussa 800–900.

    Pelkästään Pohjois-Karjalassa, vakiintuneen kannan hoito­alueella vuotta vanhempia karhuja on Luken arvion mukaan tällä hetkellä 550–570 yksilöä. Pentutuotoksi arvioidaan 135 karhua.

    Vaikka karhuja on paljon, vain harva on onnistunut karhun näkemään. Muutaman kerran on ollut itsellä tilaisuus lähellä. Opiskeluaikana Ilomantsin Mekrijärvellä kävimme kesällä monena iltana keräämässä mustikoita. Ihan tosi, niin tervehenkistä on metsäopiskelijoiden elämä.

    Samoilla mustikka-apajilla kävi myös karhu, sen läsnäolosta saimme vihjeen, kun löysimme tuoreen ulosteläjän. Sitten yhtenä iltana oli muita opiskelijakiireitä ja vain yksi opiskelija­kaveri lähti mustikkaan. Ja kuinka ollakaan, hän onnistui näkemään karhun.

    Kerran olen löytänyt myöhään syksyllä karhun pesän, jossa oli käyty kokeilemassa, josko uni tulisi.

    On toki ihmisiä, jotka eivät edes halua nähdä karhua, koska eläin herättää myös pelkoa. Ja on ihmisiä, jotka haluavat nähdä karhun hinnalla millä hyvänsä, riistakameran tai kameran linssin läpi.

    Konstit on monet, sanoi akka, kun kissalla pöytää pyyhki. Konstit ovat myös monet, kun karhuja yritetään houkutella kameroiden eteen.

    Hunajan ja sokerisiirapin käyttö karhun houkuttimena on keino, jonka käytön Suomen Mehiläishoitajain liitto toivoo loppuvan. Karhu on makean perään, ja kun makeaa on jossain tarjolla, se oppii nopeasti haluamaan ja etsimään sitä lisää.

    Hinta siitä, että juuri siinä sinun kamerasi edessä vilahtaa karhu, voi olla kova, jos karhu on houkuteltu paikalle hunajalla.

    Kun karhu löytää mehiläispesän, eli hunajan tuotanto­laitoksen, tuhoaa se pesän täysin syödessään hunajaa ja mehiläisten toukkia. Siinä menevät sato, mehiläiset, pölytystyö ja -hyöty.

    Onpa jotkut houkutelleet makeasta pitäviä karhuja kekseillä ja vohveleillakin. Nämä houkuttelijat jäivät kyllä ensimmäisenä karhujahtipäivänä kiinni luvattoman ravintohoukuttimen käytöstä ja saivat tuomion metsästysrikoksesta.

    Kirjoittaja on MT:n erätoimittaja.

    Siinä menevät sato, mehiläiset, pölytystyö ja -hyöty.

    Artikkelin aiheet
    karhu
    hunaja
    mehiläiset
    Luonnonvarakeskus
    metsästys
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle