• Kesla paransi vuoden loppua kohti – EU:n pakotteet Valko-Venäjälle leikkasivat tilauskantaa

    Konsernin viime vuoden liikevaihto ja tulos heikkenivät edellisvuodesta.
    Kesla arvioi tämän vuoden liikevaihdon kasvavan ja liikevoiton säilyvän vähintään viime vuoden tasolla.
    Kesla arvioi tämän vuoden liikevaihdon kasvavan ja liikevoiton säilyvän vähintään viime vuoden tasolla. Kuva: Tommi Hakala
    Metsä
    4.2.202112:03
    Juha Kaihlanen

    Puunkorjuulaitteita, traktorivarusteita sekä auto- ja teollisuusnostureita valmistavan Keslan liikevaihto laski viime vuonna edellisvuodesta 16,5 prosenttia 39,6 miljoonaan euroon.

    Liikevoitto heikkeni edellisvuoden 1,6 miljoonasta 0,6 miljoonaan euroon ja liikevoitto liikevaihdosta 3,4 prosentista 1,4 prosenttiin.

    Kesla paransi vuoden loppua kohti. Loka–joulukuun liiketulos koheni edellisvuoden 0,7 miljoonan euron tappiosta 0,5 miljoonan euron voittoon.

    Konsernin 12 kuukauden saatujen tilausten arvo laski elokuuhun saakka, mutta vahvistui syyskuusta alkaen nousten 44,9 miljoonaan euroon vuoden loppuun mennessä. Edellisvuoden lopussa vastaava saatujen tilausten arvo oli 44,7 miljoonaa euroa.

    Tilauskanta oli viime vuoden lopussa 11,4 miljoonaa euroa, mutta EU:n Valko-Venäjälle asettamien pakotteiden vuoksi tilauskanta kutistui 9,7 miljoonaan euroon.

    Kesla ilmoitti 7.1.2021, että pakotepäätös on pysäyttänyt liiketoiminnan valkovenäläisen merkittävän asiakkaan, metsä- ja maanrakennuskonevalmistajan Amkodorin kanssa.

    "Vuoden 2021 liikevaihdon arvioidaan kasvavan ja liikevoiton säilyvän vähintään edellisvuoden tasolla", Keslan tilinpäätöstiedotteessa arvioidaan tulevaa.

    Artikkelin aiheet
    Kesla
    EU-pakotteet
    Valko-Venäjä
    Amkodor
    tilinpäätöstiedote
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle