

Henna Helmenmaa, 43, ymmärtää ihmisiä, joiden on vaikea lähteä metsään vain oleilemaan. Hän on maatalon tytär itärajan pinnasta Parikkalasta. Puuhakas perhe teki metsässä polttopuita, marjasti ja sienesti. Isä ja äiti saivat tuloa puunmyynnistä, mutta samalla he arvostivat ja kunnioittivat luontoa. Henna oli herkkä lapsi, joka tunsi metsässä olonsa turvalliseksi.
Parikymppisenä hän opiskeli metsänhoitajaksi ja oppi tarkastelemaan puita niiden taloudellisen arvon kautta: laadukas, oksaton tukkirunko on paras.
”Nyt näen puut yksilöinä, ystävinä. Niillä ei ole mikään kiire kasvaa, siellä ne ovat metsässä ihan rauhallisina.”
Vantaalla asuva Helmenmaa pyrkii käymään metsässä joka aamu. Joskus aikaa on vain viisi minuuttia, mutta sekin antaa voimaa työpäivään.
”Makoilen kalliolla tai istun kaatuneen puun rungolla. Pieneen lähimetsääni kantautuu liikenteen melua, mutta kun kuuntelee tarkkaavaisesti, siellä kuuluvat myös luonnon äänet.”
”Ihmislaji on kaksi miljoonaa vuotta vanha, kaupunkielämä on meille tosi uusi juttu. Aivojemme syvimmät kerrokset reagoivat luontoympäristöön samalla tavalla kuin kivikaudella 10 000 vuotta sitten. Sen takia ihminen voi hyvin paikassa, jossa hän kuulee lintujen laulua, näkee rauhoittavaa vihreää väriä ja on tiiviisti yhteydessä maahan.”
”Maadoittuminen” ei ole Helmenmaan mukaan vain meditaatiota, vaan sillä saattaa olla terveyttä tukevia vaikutuksia.
”Kesällä voisimme riisua kengät ja tunnustella sammalta, kosteaa hiekkaa tai kalliota jalkojemme alla”, hän vinkkaa.

Kun maatalous- ja metsätieteiden tohtori Henna Helmenmaa edellisen kerran julkaisi pidemmän tekstin, se oli väitöskirja purppuranahakkasienen soveltuvuudesta biologiseen vesakontorjuntaan.
Nyt hän on kirjoittanut tietokirjan Metsän hoitava syli, jossa hän kertoo omia kokemuksiaan ja tieteen havaintoja metsän vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin. Kirjassa on käytännön harjoituksia ja vinkkejä lukijan yksilölliseen ”metsäreseptiin”.
Kirjan tekeminen on merkinnyt Helmenmaalle paluuta aikaan, jolloin metsässä sai vain istua ja ihmetellä.
”Sain lapsena syvän luonto- ja metsäsuhteen, joka sittemmin katkesi moneksi vuodeksi. Asuimme syrjäseudulla, eikä siellä ollut paljon kavereita. Piti tottua omaan päänsisäiseen hiljaisuuteen. Se on taito, josta olen ammentanut paljon aikuisiällä.”
Seitsemän vuotta sitten hänellä oli elämässään vaikea vaihe, ja hän halusi irtautua suorittamisen oravanpyörästä. Yhtenä viikonloppuna hän osallistui hiljaisuuden retriittiin, johon kuului ohjattu metsäkylpykävely. ”Kävelyn jälkeen minulla oli oikein hyvä olo ja ajattelin, että tätä voisi tehdä toistekin.”
Tutkijana ja it-alalla koettu työuupumus johti alanvaihtoon kustannusalalle, ja henkistä kipuilua seurasi myös avioero. Kirjansa loppusanoissa Henna Helmenmaa kiittää kauniisti sekä lastensa isää että nykyistä kumppaniaan.
Yhtenä elämänmuutoksen merkkinä on puolitoista vuotta sitten valittu uusi sukunimi. Suomessa ei ole toista Helmenmaata.
Yksi Henna Helmenmaan voimapaikoista on hänen lapsuutensa kotimetsissä valtavan, paksukaarnaisen männyn juurella. Puu on joskus ollut pihapuu, sen ympärillä ovat vanhan asuinsijan kivijalan rauniot. Hän on vieraillut puun luona myös lastensa kanssa – ja ehkä nämä joskus vievät samalle paikalle omat lapsensa.
On monta syytä, miksi lapsia kannattaa viedä metsään. Esimerkiksi vastustuskykyä tukeva mikrobialtistus.
”Tutkimuksessa on herätty siihen, että kun lasten annetaan möyriä metsämaassa, sillä tavoin voidaan oikeasti vähentää allergioita ja autoimmuunisairauksia. Liian steriili ympäristö ei ole hyväksi.”
Metsäluonnossa lapsi saa myös virikkeitä luovuudelleen ja irtautuu edes hetkeksi ikuisesta ruudun tuijottamisesta.
Aikuisellekin tekee hyvää ihmetellä metsässä lapsen tavoin, ikään kuin näkisi ja kokisi kaiken ensimmäistä kertaa.
”Ota käyttöön kaikki aistit. Miltä kaarna ja sammal tuntuvat? Entä tuoksut – märkä metsä tuoksuu hyvin erilaiselta kuin paahteinen mäntymetsä. Kiinnitä huomiota hengitykseesi, kulkeeko se vatsanpohjaan asti. Jos hengitys on jonakin päivänä pinnallista, voi miettiä mikä siihen vaikuttaa.”
Viime aikoina Henna Helmenmaalle ovat tulleet tärkeiksi omat juuret Parikkalassa.
”Ne pitävät sisällään elinvoimaa ja iloisuutta, energiaa, toimeliaisuuttakin, ja tiettyä isänmaallisuutta. Vaikka asun kaupungissa, tunnen omat karjalaiset juureni. Ne ovat siinä maaperässä.”
Mene metsään ilman syytä
Pysähdy ihmettelemään
Sulje silmäsi ja hengitä syvään
Katsele ja kuuntele
Haistele ja tunnustele
Kävele paljain jaloin
Löydä oma lempipaikkasi tai voimapuusi
Heittäydy sammaleelle tai tee lumienkeli
Halaa puuta ja paina poskesi sen runkoa vasten
Tunne rauhaa ja kiitollisuutta
Vinkit: Henna Helmenmaa: Metsän hoitava syli (Viisas Elämä 2022)
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 10/2022.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
