• Kainuukin suunnittelee uutta biojalostamoa

    Kainuun liitto ja Kainuun kuntien elinkeinoelämää edistävä Kainuun Etu Oy suunnittelevat biojalostamoa Kainuuseen. Nyt kainuulainen kuitupuu viedään maakunnan ulkopuolelle jalostettavaksi.
    UPM sulki Kajaanin paperitehtaan vuonna 2008. Sen jälkeen alueelle on syntynyt satoja uusia työpaikkoja, mutta kuitupuu kaipaa edelleen jalostajaa. Pölkky osti tehdasalueella sijaitsevan sahan UPM:ltä vuonna 2012.
    UPM sulki Kajaanin paperitehtaan vuonna 2008. Sen jälkeen alueelle on syntynyt satoja uusia työpaikkoja, mutta kuitupuu kaipaa edelleen jalostajaa. Pölkky osti tehdasalueella sijaitsevan sahan UPM:ltä vuonna 2012. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä
    24.3.201517:57
    MT toimitus

    Maakuntajohtaja Pentti Malinen paljastaa, että kainuulaiset ovat aloittaneet keskustelut teollisten toimijoiden kanssa sellua ja muita biotuotteita valmistavasta tehtaasta.

    Kajaanissa olisi tehtaan infrastruktuuria valmiina, mutta Malisen mukaan paikka voisi olla myös esimerkiksi Paltamo. ”Vesistöjä ja rautatieyhteys on muuallakin Kainuussa.”

    Kajaanin Tihisenniemen teollisuusalueen läheisyyteen suunniteltiin jo 1980-luvulla Pohjan Sellua. Malisen mukaan alue on nyt metsäyhtiö UPM:n hallussa. ”Riippuu UPM:n aikeista, mitä alueelle tapahtuu.”

    Kainuun liitto ja Kainuun Etu aikovat selvittää kesään mennessä, minkälaista ja minkä kokoista biojalostamoa Kainuuseen kannattaisi tavoitella. Malinen kertoo, että Kainuun delegaatio käy pian Enocellillä Stora Enson Uimaharjun-tehtaalla, joka valmistaa muun muassa tekstiilien raaka-ainetta liukosellua.

    Kainuussa on kaksi isoa sahaa: Pölkky Kajaanin Tihisenniemellä sekä Kuhmo Oy. Kuitupuu viedään nyt maakunnan ulkopuolelle, sillä UPM:n paperitehdas lakkautettiin vuonna 2008.

    Uusia, kuitupuuta käyttäviä biojalostamoja suunnitellaan nyt ainakin Äänekoskelle, Kuopioon ja Kemijärvelle.

     

    Lue lisää keskiviikon Metsänomistaja-numerosta.

     

    Artikkelin aiheet
    biojalostamo
    Kainuu
    Kainuun liitto
    kuitupuu
    metsäteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle