”Jos ullakolta kuuluu öisin rymistelyä, kutsumaton vieras on löytänyt tiensä taloon” – söpöstä pesukarhusta tuli maanvaiva

Raitahäntäinen pörröeläin vilahtaa pihassa ja kiipeää ketterästi kurkkimaan, löytyisikö roskapöntöstä pikalounasta. Jos ruokaa löytyy jätesäiliöstä, pesukarhun ei tarvitse ryhtyä lintujahtiin tai pihistää kasvimaalta vihanneksia.

Suomalaisille raitanaamaiset pesukarhut ovat useimmiten tuttuja vain Aku Ankasta ja televisiosta, mutta Keski-Euroopassa nämä veijarit ovat viime vuosina tulleet liiankin tutuiksi. Pohjois-Amerikasta peräisin oleva puolikarhu on levittäytynyt muun muassa Saksaan, Tanskaan, Benelux-maihin, Ranskan pohjoisosiin, Itävaltaan ja Länsi-Venäjälle, kertoo Tanskan ympäristöministeriö verkkosivuillaan.

Tanskassa yritetään tomerin toimin estää tämän vieraslajin asettumista Pohjolan vakioasukkaaksi, sillä eteläisen naapurimaan Saksan esimerkki on osoittanut, että pesukarhu on hyvin sopeutuvainen elämään ihmisasutuksen liepeillä ja lisääntyy tehokkaasti. Laji on koko EU:ssa määritelty haitalliseksi vieraslajiksi aasialaisperäisen supikoiran tavoin, mutta sen kitkeminen on osoittautunut erittäin vaikeaksi.

Saksalaiset metsästäjät ovat koettaneet hävittää pesukarhuja pienpetojahdilla, jonka saalismäärät ovat viisinkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Vuonna 2011 saaliiksi saatiin Saksan metsästäjäliiton mukaan vajaat 68 000 pesukarhua. 2020-luvulla vuosisaalis on ollut yli 200 000 eläintä, mutta loppua ei näy. Pesukarhunaaras saa 2–6 poikasta vuodessa, joten suotuisissa oloissa kanta kasvaa nopeasti.

Pesukarhun leviämisestä saksalaiset saavat syyttää itseään. Eläintä tuotiin 1900-luvulla Pohjois- Amerikasta turkistarhoille Eurooppaan, ja tarhoilta päässeet karkulaiset ovat osasyy vieraslajin leviämiseen.

Pesukarhuja kuitenkin levitettiin tarkoituksella eksoottiseksi riistaeläimeksi Hessenin osavaltioon vuonna 1934. Toiminta oli tuolloin muodikasta: samana vuonna tuotiin ensimmäiset valkohäntäpeurat Yhdysvalloista Suomeen Laukon kartanon maille.

Sittemmin pesukarhu on muuttunut ainakin metsästäjien silmissä supikoiran ja minkin kaltaiseksi maanvaivaksi, joka hävittää alkuperäisiä eläin- ja lintulajeja. Pesukarhulla on muutamia harmillisiksi osoittautuneita erityiskykyjä supikoiraan verrattuna. Se on taitava uimari ja kiipeilijä ja pystyy karhun tavoin käyttämään etutassujaan saalistuksessa. Siksi kannellisetkaan roskapöntöt eivät estä sen puuhia.

Pesukarhu ei juuri pelkää ihmisiä, eikä ole tavatonta, että pesukarhut tulevat taloihin sisälle. ”Jos ullakolta kuuluu öisin rymistelyä ja kolistelua, se voi merkitä, että tämä ihmisasuntojen kutsumaton vieras on löytänyt tiensä taloon”, varoittaa saksalainen luonnonsuojelujärjestö Nabu.

Se jakaa tukun neuvoja, joilla pesukarhujen pääsyä taloihin voi estää: sahaa seinän läheltä kiipeilyn mahdollistavat puut ja oksat pois, suojaa rännien ja savupiippujen ympärykset ja lukitse lemmikkien kulkuluukut yöksi.

Sen sijaan metsästäjien tavoittelemaa pesukarhu­lajin hävittämistä järjestö ei missään nimessä kannata, vaan pitää lajin rauhanomaista yhteiseloa ihmisen ja muiden eläinlajien kanssa suotavana. Pesukarhun asema on siten Saksassa varsin kiistanalainen.

Suomeen pesukarhu ei ole tervetullut eikä niitä ole Suomessa toistaiseksi havaittu. Suurimpia lajiin liittyviä ongelmia ovat taudit ja loiset, joita se voi levittää ihmisiin ja muihin eläimiin. ”Älä hanki pesukarhua, äläkä päästä lajia luontoon”, ohjeistaa virallinen Vieraslajit.fi -sivusto.

Lähteet: vieraslajit.fi, Tanskan ympäristöministeriö, jagdverband.de, Naturschutzbund Deutschland