• Eduskunta hyväksyi valkoposkihanhien ja merimetsojen suojametsästyksen

    Lakimuutoksen tavoitteena on vähentää ja hallita runsastuneiden lintukantojen aiheuttamia vahinkoja maanviljelykselle sekä kalataloudelle.
    Tilaajalle
    Merimetsojen ja valkoposkihanhien metsästys on jatkossa sallittua tietyin edellytyksin.
    Merimetsojen ja valkoposkihanhien metsästys on jatkossa sallittua tietyin edellytyksin. Kuva: Eija Vallinheimo, Lari Lievonen
    Metsä|Erä
    24.6.202611:00
    Eija Vallinheimo

    Eduskunta äänesti eilen useiden lakiehdotusten hyväksymisestä tai hylkäämisestä.

    Yksi hyväksytyistä laeista oli esitys metsästyslain sekä rauhoitettujen eläinten aiheuttamien vahinkojen ennalta ehkäisemisestä ja korvaamisesta annetun lain muuttamisesta. Äänestyksen tulos oli selkeä, hyväksymisen puolesta äänesti 150 kansanedustajaa ja vastaan 23, poissa oli 26 edustajaa. Vastaan äänestivät Vihreiden ja Vasemmistoliiton eduskuntaryhmät.

    Metsästyslakia muutetaan siten, että valkoposkihanhi ja merimetso lisätään riistalajeihin ja täysin rauhoitettujen riistalajien joukkoon.

    Samalla säädettiin tilanteista, joissa rauhoituksesta voidaan poiketa vahinkojen estämiseksi tai lentoturvallisuuden varmistamiseksi suoraan lain nojalla. Lajien hyödyntäminen on sallittua, mutta niitä ei saa myydä.

    Valkoposkihanhien metsästys on jatkossa sallittua tietyin edellytyksin lentoasemilla sekä pelloilla, joilta sato on korjaamatta ja jossa linnut voivat aiheuttaa vahinkoja.

    Lausuntojen perusteella merimetson metsästystä koskevaa esitystä muutettiin jonkin verran.

    Merimetsojen metsästys on jatkossa sallittua kalanpyydysten läheisyydessä tiettyjen etäisyys- ja aikarajojen puitteissa. Merimetsokolonioiden läheisyydessä olevien pyydysten suojaaminen metsästyksellä mahdollistettiin, koska metsästyksen alkaessa pesintä on jo päättynyt.

    Sen sijaan kalanviljelylaitoksia, kalanistutuksia ja kalojen tärkeitä lisääntymisalueita koskevia yleispoikkeuksia ei esitetty. Niitä koskevia vahinkoja voidaan estää tarvittaessa riistakeskuksen poikkeusluvilla.

    Muutoksen tavoitteena on vähentää ja hallita runsastuneiden lintukantojen aiheuttamia vahinkoja maanviljelykselle sekä kalataloudelle. Molemmat lajit ovat elinvoimaisia, ja ne ovat runsastuneet viime vuosina huomattavasti.

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Esitys turvaisi valkoposkihanhen aiheuttamien viljelysvahinkojen korvaukset elinkeinonharjoittajille.

      Erä | Valkoposkihanhia ja merimetsoja saisi jatkossa ampua ja syödä, jos elinkeino on vaarassa – lakiesitys lausuntokierrokselle

    • Valkoposkihanhien suojametsästys saattaa edetä eduskuntaan vielä ennen kesää. Kuvituskuva.

      Kasvintuotanto | Valkoposkihanhet söivät Heikin pellon tyhjäksi: 11 hehtaaria kuminaa alle viikossa

    Artikkelin aiheet
    valkoposkihanhi
    merimetso
    suojametsästys
    metsästyslaki
    maanviljely
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle