• GTK:n ja Posivan tutkimus: Suomen kallioperä on vakaata

    Vaikka Suomessa toisinaan esiintyy maanjäristyksiä, kallioperä rakoilee niistä kohdista, mistä se on rakoillut ennenkin.
    Olkiluotoon on kaavailtu ydinjätteen loppusijoituspaikkaa.
    Olkiluotoon on kaavailtu ydinjätteen loppusijoituspaikkaa. Kuva: Henrik Maki
    Metsä
    9.3.202022:30
    Heli Virtanen

    Kaikki Suomen kallioperän siirrokset liittyvät siihen, että kallioperän vanhat murrosrakenteet ovat liikkuneet uudelleen, Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) ja Posivan hankkeessa selvisi.

    Ainuttakaan ehjään kallioperään syntynyttä siirrosta ei löytynyt.

    GTK ja Posiva paikansivat lähes koko Suomen kattavasta aineistosta kallioperän nuoria siirroksia ja muita piirteitä, jotka kertovat seismisestä aktiivisuudesta.

    Hankkeessa käytettiin laserkeilaukseen perustuvaa tarkkaa korkeusmallia, joka mahdollisti siirrosten entistä tarkemman arvioinnin.

    Jääkauden jälkeen syntyneitä kallioperän siirroksia kutsutaan postglasiaalisiirroksiksi. Alkujaan kallioperän siirrosvyöhykkeet ovat syntyneet, kun mannerlaatat ovat liikkuneet.

    Osa vyöhykkeistä liikkuu yhä, ja siitä aiheutuu maanjäristyksiä. Suuri osa Suomen maanjäristyksistä on niin pieniä, että ne havaitaan vain seismisillä mittauslaitteistoilla.

    Melkein kaikki Fennoskandian merkittävät siirrokset sijaitsevat Keski-Lapissa.

    Hankkeessa tutkittiin jopa kymmeniä kilometrejä pitkiä ja useita metrejä korkeita siirroksia muun muassa tutkimuskaivannoin ja kairauksin.

    Näyttää siltä, että jäätiköitymisen jälkeiset maanjäristykset ovat olleet suurimmillaan 4,9–7,5 magnitudia. Monet siirrokset ovat muodostuneet usean pienemmän maanjäristyksen seurauksena.

    Hankkeen tuloksista on hyötyä, kun ydinjätteen loppusijoituksen turvallisuutta perustellaan ja Fennoskandian alueen maanjäristystietokantaa täydennetään.

    Ydinjätteiden geologisen loppusijoituksen turvallisuusanalyysi tehdään jopa miljoonan vuoden aikajaksolle. Samalla otetaan huomioon mahdolliset tulevat jäätiköitymiset.

    Nuoret siirrokset ja maanvyöryt kartalla löytyvät täältä.

    Artikkelin aiheet
    suomen kallioperä
    maanjäristys
    GTK
    Posiva
    ydinjätteen loppusijoitus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio