• ”Minulle metsän aarteita ovat vanhat polut”, kirjoittaa Aarteen lukija

    Polkua pitkin voi kulkea niin paikkakunnan historiaan kuin omaan menneisyyteenkin. Aarteen lukija Mauri Långvik kertoo 1700-luvulta peräisin olevasta Kirkkopolusta, joka on edelleen käytössä.
    Aarteen lukija miettii, mahtaako hänen mielipolkunsa säilyä myös tulevaisuudessa. Kuvituskuva.
    Aarteen lukija miettii, mahtaako hänen mielipolkunsa säilyä myös tulevaisuudessa. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Luonto
    12.6.202419:00
    Mauri Långvik

    Minulle metsän aarteita ovat vanhat polut. Nykyinen koneiden käyttö on osan niistä tuhonnut, mutta on niitä vielä jäljelläkin, ja kovassakin käytössä.

    Erityisesti muistelen viime vuosikymmenet Kirkkopolun nimellä kulkenutta kulku-uraa. Se on hyvin vanha polku. 1770-luvulla se oli kartoissa tienä Pirkkalasta Lähteenkorvan kestikievariin. Tästä kievarista tietä pääsi Pohjan­maan suuntaan vaikka Vaasaan.

    Tiet ja kulkuneuvot ovat muuttuneet, mutta muistelen sitä osaa, jota edelleen kuljetaan jalkaisin. Joskus 1950-luvulla nuorisokerho raivasi vanhan polun uudestaan käyttöön. Se oli alkanut metsittyä, kun uudemmat autotiet palvelivat kulkijoita. Oli nopeampaa ja hienompaa kulkea autoilla ja polkupyörällä.

    Minulle tärkeäksi paikaksi muodostui Huokauskallio, jossa on myös reitin korkein kohta. Entiset kulkijat siinä hetken levähtivät, siitä nimi johtuu. Kyllä siinä nykyisinkin puhalluttaa! Istuminen onnistuu kivillä. Ovat siinä olleet myös monet puiset istuinpaikat, mutta aina tulee jollekin puute nuotiopuista.

    Kalliolta näkyy moneen suuntaan ja kauas. Ennen näkyi kolmiomittaustorneja, nykyisin vielä enemmän puhelinmastoja.

    Urheilijoille se on hyvä kuntokoe, 80 metrin korkeusero kahden kilometrin matkalla. Itse olen juossut sitä monia kertoja Jukolan viestiin treenatessa ja vielä siihen aikaan aamuyöstä, kun oma osuus todennäköisesti oli.

    Mutta säilyykö polku? Hakkuiden yhteydessä maanomistajat ovat monessa kohtaa vaatineet polun huomioon ottamista. Hyvin ovat yhtiöt ja urakoitsijat toteuttaneet toiveita. Kulkijoita tuntuu riittävän, toivottavasti vielä satoja vuosia eteenpäinkin.

    Mauri Långvik, Ylöjärvi

    Kirjoitus on julkaistu Aarteessa 5/2024.

    Lisää aiheesta
    • Aarteen lukijan kiintymys metsäluontoon alkoi jo kouluaikoina ja syveni ajan myötä. ”Metsällä ja ihmisellä on samanpituinen elämänkaari, niin sanottu kiertoaika.”

      Luonto | ”Metsän jokainen polku on syntynyt tarpeeseen”, kirjoittaa Aarteen lukija

    • ”Lapsille mieluinen tehtävä oli päiväkahvien vieminen isälle puunkaatoon tai peltohommiin metsän takana sijaitseville lohkoille metsän läpi kävellen”, Aarteen lukija kirjoittaa.

      Luonto | ”Kotimetsä on ollut turvani lähes 70 vuoden ajan, eikä sen ääreltä ole tarvinnut lähteä minnekään”, kirjoittaa Aarteen lukija

    • Aarteen lukijan innostus lintujen bongaukseen juontaa juurensa jo lapsuudesta. Kuvituskuva.

      Luonto | Aarteen lukija muistelee: ”Kuusikosta löytyi käpytikka, pikkutikka ja pontikka”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle