• Kivihiili korvaa metsähaketta

    Metsänhoitoyhdistykset ja koneyrittäjät vaikeuksissa.
    Koneyrittäjien työt käyvät vähiin, kun kaupungit siirtyvät hakkeesta halpaan kivihiileen.
    Koneyrittäjien työt käyvät vähiin, kun kaupungit siirtyvät hakkeesta halpaan kivihiileen. Kuva: Pentti Vänskä
    Metsä
    30.11.201509:59
    Jarmo Palokallio

    Leudot talvet ja halpa kivihiili ovat kääntäneet metsähakkeen käytön laskuun. Metsäenergian korjuuseen panostaneet metsänhoitoyhdistykset ja koneyrittäjät vaativat nopeita toimia tilanteen korjaamiseksi.

    "Metsähakkeen sijaan tässä maassa poltetaan älyttömiä määriä kivihiiltä. Esimerkiksi Jyväskylä on lakannut vastaanottamasta haketta", kertoo toiminnanjohtaja Jari Yli-Talonen.

    "Tämä on tiukka paikka energiankorjuuseen panostaneille yrittäjille. Varmaan hakkeen kysyntä jossain vaiheessa paranee, mutta miten saada yrittäjät uudestaan mukaan, jos ne nyt tipahtavat pois?"

    Yli-Talosen mukaan tilannetta pahentaa, että myös kuitupuusta on ylitarjontaa. Siksi osa yhdistyksistä pohtii korjuupalvelusta luopumista.

    Metsähakkeen käytön tavoitteeksi on asetettu 13,5 miljoonaa kuutiometriä. Vielä kaksi vuotta sitten tavoite oli toteutumassa, mutta sitten hakkeen suosio kääntyi laskuun.

    Jos tavoitteeseen halutaan päästä, metsähakkeen käytön pitäisi kasvaa lähes 1,4 miljoonalla kuutiolla vuodessa seuraavan neljän vuoden ajan.

    Artikkelin aiheet
    kivihiili
    metsähake
    metsänhoitoyhdistys
    koneyrittäjät
    energiapolitiikka
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio