• MTK:n metsäjohtaja vaatii hallitukselta tiukempaa otetta EU:n ennallistamislakiin – Suomi valmistelee kantaansa

    MTK:n metsäjohtajan Marko Mäki-Hakolan mukaan Suomi nostaa kannassaan esille oikeita asioita, mutta saisi vaatia vielä tiukemmin komission tekemien kustannuslaskelmien avaamista ja kansallisen päätäntävallan välttämättömyyttä.
    Euroopan komission kaavaileman ennallistamislain metsäkriteerit voivat leikata toteutuessaan tuntuvasti metsänomistajien kantorahatuloja.
    Euroopan komission kaavaileman ennallistamislain metsäkriteerit voivat leikata toteutuessaan tuntuvasti metsänomistajien kantorahatuloja. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Metsäpolitiikka
    3.9.202207:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Hallitus työstää parhaillaan Suomen kantaa Euroopan komission kesäkuussa julkaisemaan ennallistamislakiesitykseen.

    ”Perusvire on ihan hyvä. Oikeita asioita nostetaan esille, mutta sävyn on oltava vielä tiukempi ja ymmärrettävä”, MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola arvioi.

    Suomen kantaa on valmisteltu EU-jaostoissa ympäristöministeriön johdolla. Seuraavaksi valmistelu siirtyy EU-ministerivaliokunnalle ja siitä eduskunnan käsittelyyn.

    Lain tavoitteena on saada 20 prosenttia EU:n maa- ja merialueista ennallistamistoimien piiriin vuoteen 2030 mennessä.

    ”Hyvä, että Suomi tekee viimein kannanmuodostusta, kun MTK nosti haasteet esiin jo puoli vuotta sitten”, Mäki-Hakola kuittaa.

    Komissio on laskenut Suomen ennallistamistoimien vuotuisiksi kustannuksiksi 0,9 miljardia ja hyödyiksi lähes 10 miljardia euroa.

    Mäki-Hakolan mielestä Suomen tulisi vaatia kannassaan vielä tiukemmin laskelmien avaamista.

    ”Luvut ovat hurjia. On välttämätöntä avata, mihin ne perustuvat. Toivon, että valtioneuvosto pitää kovaa esillä, että tällaista ei voi viedä eduskunnan käsittelyyn ennen kuin Brysselistä kerrotaan, miten luvut on oikeasti laskettu.”

    Komission esitykseen sisältyy myös muita Suomelle haastavia kirjauksia, kuten metsiin liittyvät kriteerit ja turvemaiden käyttö.

    ”Turvemaiden tärkeys on ruuantuotannossa ja metsätaloudessa olennainen. Suomi on nostamassa asiaa esille, mutta kannan on oltava todella terävä”, Mäki-Hakola vaatii.

    Hän moittii komissiota kaikkiin Suomen metsiin vaikuttavien metsäkriteerien tuomisesta mukaan ennallistamislakiin.

    ”Menee yli komission toimivallan. Ei ole kriteerejä, jotka toimisivat kaikissa maissa. Suomi voisi vaatia koko artiklan pois ottamista.”

    Ennallistamistarpeessa olevien alueiden määrittelyssä Suomen tulee olla erityisen tarkkana.

    ”Jos alue on tuottavassa maa- tai metsätalouskäytössä, siihen ei saa osoittaa EU-säädösten kautta velvoitteita!”

    Suomi pitää kannassaan tärkeänä jäsenvaltioiden liikkumavaraa ja kansallista päätäntävaltaa.

    Mäki-Hakola terävöittäisi metsäpolitiikan omissa käsissä pitämisen tärkeyttä entisestään.

    ”Liikkumavara ei ole vain tärkeää vaan välttämätöntä. On eri asia, puhutaanko jonkun olevan merkittävää vai Suomen kannalta kohtalonkysymys.”

    Suomi asettaa omat tarkemmat ennallistamistavoitteensa myöhemmin laadittavassa kansallisessa ennallistamissuunnitelmassa.

    Hallitukselta Mäki-Hakola perää ennakointia.

    ”Suomen tulee kysyä tarkasti, mitä tehdään, jos suunnitelma ei olekaan komission mieleen. Onko se vapaaehtoista ja kansallista päätösvaltaa, jos lopulta tehdään, miten komissio haluaa?”

    Lue myös:

    Emeritusprofessori tyrmää EU:n ennallistamislain: Leikkaisi pahimmillaan yli puoli miljardia euroa metsänomistajien kantorahatuloista vuosittain

    Komissio aikoo ulottaa lonkeronsa kaikkiin Suomen metsiin ennallistamislain kautta – MTK: ”EU astuu tielle, mitä ei pitäisi tehdä”

    EU:n ennallistamislainsäädäntö käymässä turvepeltojen kimppuun – ”Komissio ei ilmeisesti ole huomannut, että Eurooppa on ajautumassa nopeasti ruoka- ja energiakriisiin”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin