• PEFC:n kestävyys jäi olemattomalle pohjalle

    Standardoimistyön aikana esiin tuotuja ekologisen kestävyyden näkökulmia sivuutettiin jatkuvasti.
    Metsä
    17.5.202121:00
    Silja Keränen

    Ely-keskus ja Suomen ympäristökeskus vetäytyvät PEFC-standardityöryhmästä eivätkä allekirjoita uutta PEFC-sertifikaattia. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) kommentoi, että viranomaiset eivät voi eikä viranomaistehtäviin kuulu ottaa kantaa elinkeinon sisäisiin asioihin millään tavoin.

    On päivänselvää, että metsätalouden toimenpiteet vaikuttavat luonnon monimuotoisuuteen sekä vesistöjen tilaan. Ne eivät todellakaan ole vain alan sisäisiä asioita.

    Lisäksi on päivänselvää, että ympäristöviranomaisten sitoutumista PEFC-sertifikaattiin olisi käytetty sertifikaatin markkinoinnissa. Silloin olisi korostettu sitä, kuinka sertifikaatin mukainen metsätalous on myös ekologisesti kestävää ja kuinka ympäristö- ja luontoasiantuntijatkin olivat tätä mieltä.

    Nyt kun kaksi keskeistä asiantuntijatahoa pitkine ja asiallisine perusteluineen työstä vetäytyivät, jää sertifikaatin kokonaiskestävyys olemattomalle pohjalle.

    PEFC-sertifikaatti haluaisi osoittaa, että metsien hoito on ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää. Ympäristöviranomaisten vetäytymisen myötä tällä väitteellä ei ole pohjaa ja puheet suomalaisen metsätalouden kestävyydestä ovat entistä hatarammat.

    Itse toivon, että tahot palaisivat neuvottelupöytään ja määrittelisivät metsänhoidon kriteerit siten, että sertifikaatti täyttäisi ekologisen kestävyyden vaatimukset.

    Se oli metsäluonnon monimuotoisuuden sekä metsätalouden uskottavuuden kannalta paras mahdollinen lopputulos.

    Tämä voi kyllä jäädä vain toiveeksi, koska sen verran karua luettavaa ely-keskuksen perustelumuistio on. Siinä kuvataan usein esimerkein, kuinka standardoimistyön aikana esiin tuotuja ekologisen kestävyyden näkökulmia on jatkuvasti sivuutettu.

    Esimerkiksi uusinta tutkimustietoa metsäluonnon monimuotoisuuden tilasta ei standardointityössä käsitelty, vaikka PEFC:n itsensä mukaan sertifikaatin tarkistustyön lähtökohta on metsien kestävään käyttöön ja hoitoon liittyvä uusin tutkimustieto.

    Lisäksi Metsien puusto säilytetään hiilinieluna -kriteerissä suurimman ylläpidettävän hakkuukertymän sijaan tarkastellaan puuston kasvun ja poistuman erotusta.

    Tämän muutoksen myötä hakkuumäärät voisivat kasvaa, vaikka se nimenomaan pienentää hiilinielutasoa sertifikaatin määrittämällä keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä.

    Ympäristöviranomaisten rooli on puolustaa yleistä etua ja ympäristön tilaa. PEFC-seritifiointityöhön osallistuneet ely-keskusten ja Suomen ympäristökeskusten asiantuntijat näin tekivät. Siitä heille kuuluu kiitos.

    Kirjoittaja on vihreän puoluevaltuuskunnan puheenjohtaja

    Ympäristöviranomaisten rooli on puolustaa yleistä etua ja ympäristön tilaa.

    Artikkelin aiheet
    PEFC
    PEFC-sertifikaatti
    metsätalous
    ekologinen kestävyys
    ympäristövirasto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle